Vuoden viides SEB JGP valloittaa Espoon, Tampereen ja Kotkan

1.10.2015  |  12:49

 
SEB JGP:n viides kilpailuviikonloppu käynnistyy huomenna kolmella paikkakunnalla. Tampereen Tennisseura isännöi 10- ja 14-vuotiaita, EVS 12-vuotiaita ja Smash-Kotka 16-vuotiaita 2.-14.10.
Järjestelyt olivat torstaiaamuna täydessä vauhdissa EVS:n Aktia-Tennishallissa ja Martinmäen Tenniskeskuksen kentillä. Kilpailunjohtaja Ari Pohjalainen iloitsee suuresta osanottajajoukosta.
– Meillä on viisi kenttää kahdessa paikassa käytössä, joten pystymme valvomaan otteluita hyvin. Sen lisäksi, että voimme tarjota SEB JGP:ssä nuorille pelaajille tasokasta tennistä, pidän erittäin tärkeänä pelirauhan takaamista. Se tarkoittaa, etteivät mailanheittelijät tai vanhemmat häiritse muiden peliä, Pohjalainen sanoo.
– Hyvä käytös tulee opettaa pelaajille mahdollisimman nuorena, jo 10-12-vuotiaissa. Pienemmissä turnauksissa, joissa pelataan ikäryhmä kerrallaan, voidaan paneutua paremmin myös käytösasioihin. 
SEB JGP Fair Play -palkinnot ovat Pohjalaisen mielestä mainio tapa edistää hyvää käytöstä ja muiden huomioonottamista.
– Palkintojensaajat ovat jo luonnostaan niitä parhaiten käyttäytyviä. He ovat loistavia esimerkkejä muille.
5. SEB JGP:n kaaviot ja tulokset: www.tennisassa.fi 

Jaa:

Seuraava uutinen: Nieminen, Selänne, Federer… →