Vuoden ensimmäinen 9v Miditour takana: ”Sarja on selvästi otettu omakseen”

19.2.2019  |  09:29  |  Raportit

Kauniaisissa pelattiin viime viikonloppuna vuoden ensimmäinen 9v Miditourin osakilpailu. Ensimmäisiä askeleita kilpailemiseen oli ottamassa lähes 30 pelaajaa.

Lauantain aikana pelattiin poikien sarja ja sunnuntaina tyttöjen. 9v Miditourilla kaikki osallistujat saavat useamman pelin ja näin kokemusta pelitilanteessa toimimisesta. Viime vuonna aloitettu suosittu sarja sai nyt Grani Tenniksen järjestämässä kilpailussa hyvän startin myös tähän vuoteen.

– Kilpailussa oli erittäin kova taso, näimme kentillä tiukkaa ja laadukasta peliä. Mukavaa, että myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelta oli mukana pelaajia (esim. Tampere ja Oulu). Sarja on selvästi otettu omakseen, kommentoi kilpialunjohtaja Gabor Lovro.

TULOKSET

Sarjan pistetilanteet julkaistaan viimeistään viikolla 10 täällä. Seuraava osakilpailu pelataan 16.3. Laajasalon Tennishalleilla Helsingissä. Ilmoittautuminen kilpailuun on käynnissä täällä.

PISTEILLÄ LEIRILLE PAJULAHTEEN

Jokaisessa kilpailussa palkitaan kolme parasta pelaajaa/luokka mitalein. Lisäksi palkitaan päivän tsemppari. Sarjasta kerätään pisteitä. Vuoden 2019 osakilpailujen perusteella palkintoleirille Pajulahteen kutsutaan kahdeksan eniten pisteitä kerännyttä tyttöä ja poikaa.

Jaa:

Seuraava uutinen: Liikuntajärjestöille yli 42… →