Voitokas Ruusuvuori eteni uransa ensimmäiseen puolivälierään ATP-tasolla – ”Suoritus oli hyvin tasainen ja paketti pysyi kasassa”

29.10.2020  |  10:11  |  Raportit

Emil Ruusuvuori (ATP-98) kohtasi Kazakstanin ATP 250 -turnauksen toisella kierroksella australialaisen Jordan Thompsonin (ATP-60). Hienoja otteita esittänyt Ruusuvuori voitti tiukan kamppailun lukemin 6-2 3-6 6-4 ja eteni uransa ensimmäiseen puolivälierään ATP-tasolla.

Ruusuvuori aloitti ottelun terävästi lähes yli neljäkymmentä sijaa ranking-listalla korkeammalla olevaa vastustajaa vastaan. Suomalainen onnistui hankkimaan ottelun ensimmäisestä syöttövuorosta murron ja samalla nappasi johtoaseman itselleen. Ruusuvuoren peli jatkui tasaisen vahvana läpi avauserän. Suomalainen piti omat syöttövuoronsa ilman suurempia ongelmia ja pystyi painostamaan Thompsonin syöttövuoroja. Ottelun toinen syötönmurto nähtiin Ruusuvuoren toimesta erän viidennessä pelissä, kun pitkän pallorallin jälkeen australialaisen kämmenlyönti suuntautui yli takarajasta. Ensimmäisen erän loppulukemat kirjattiin varmaa tennistä esittäneelle suomalaiselle 6-2.

Toinen erä lähti tasaisesti liikkeelle. Molemmat pelaajat pitivät omia syöttövuoroja suoraviivaisesti. Erän seitsemässä ensimmäisessä pelissä palauttaja onnistui voittamaan yhteensä ainoastaan neljä pistettä. Kahdeksannessa pelissä kuitenkin asetelma muuttui. Ruusuvuori teki muutaman ylimääräisen virheen ja Thompson onnistui hankkimaan itselleen kaksi murtopalloa. Ensimmäisen murtopalloista suomalainen selvitti, mutta toinen oli liikaa. Ruusuvuoren kämmen leijaili sivurajasta leveäksi ja Thompson onnistui ottelun ensimmäisessä syötönmurrossaan. Kokeneempi australialainen piti suomalaisen takanaan ja vei ottelun toisen erän 6-3.

Ratkaisevassa kolmannessa erässä Thompson jatkoi siitä mihin edellisessä erässä jäi. Australialainen painosti heti erän alusta alkaen ja onnistui siirtymään syötönmurrolla johtoon 2-1. Sisuuntunut suomalainen ei kuitenkin luovuttanut ja taisteli tappioasemasta tasoihin hankkien vastamurron erän kuudennessa pelissä. Kamppailu jatkui tasaisena ja marginaalit pelaajien välillä olivat pienet. Tilanteessa 4-4 Thompsonilla oli murtopallo, mutta Ruusuvuori selvitti sen loistavalla ykkössyötöllä. Suomalainen voitti seuraavat kaksi pistettä ja siirtyi ratkaisevassa erässä 5-4 johtoon. Thompsonin seuraavaan syöttövuoroon Ruusuvuori tuli voitonnälkäisenä. Suomalainen onnistui hyödyntämään pelin toisen murto- ja samalla ottelupallon vieden toisen kierroksen kamppailun 6-2 3-6 6-4.

Kuva: Andrey Udartsev / KTF

”Tänään tuntui, että suoritus oli hyvin tasainen ja paketti pysyi kasassa”

Ruusuvuoren valmentaja Federico Ricci oli erittäin tyytyväinen suojattinsa ensimmäiseen puolivälieräpaikkaan ATP-tasolla.

-Viimeiset 3-4 viikkoa ovat olleet osa kehitysprosessia. Emil on oppinut paljon ja hän on matkalla itsevarmemmaksi pelaajaksi kentällä päätösten, ajattelun sekä oman pelin uusien ulottuvuuksien suhteen.

Ruusuvuori itse oli myös onnellinen voiton jälkeen.

-Hyvä tasainen ottelu kokonaisuutena. Sain käytettyä hyvin viime viikoilta opittuja asioita. Belgiassa ja Saksassa oli pari tiukkaa matsia ensimmäisillä kierroksilla, missä molemmissa oli mahdollisuuksia. Tänään tuntui, että suoritus oli hyvin tasainen ja paketti pysyi kasassa. Pääsin käyttämään juuri niitä oppeja viime viikoilta ja se näkyi.

Kamppailu tänäänkin oli tiukka ja voitto oli pienestä kiinni.

-Tosi tiukka matsi oli tänäänkin ja lopulta ihan parista pisteestä kiinni. Kuitenkin tosi tyytyväinen, että lopputulos meni näin päin tänään, jatkoi Ruusuvuori.

Puolivälierissä Ruusuvuori kohtaa voittajan ottelusta Benoit Paire (ATP-28) – Mikhail Kukushkin (ATP-91). Ottelu pelataan Kazakstanissa illalla.

-Innolla odotan huomista matsia. Katsotaan kumpi tulee vastaan ja kehitellään hyviä kikkoja Feden (Federico Ricci) kanssa huomiselle ja annetaan palaa, päätti Ruusuvuori.

ATP 250 | KAZAKSTAN

Jaa:

Seuraava uutinen: TEHO Sport Tennisliigan… →