Virtasen voittoputki venyy, sunnuntaina jälleen finaali – ”Ollut mukava pelata ja on kivaa olla kentällä, pystyn luottamaan lyönteihin”

9.3.2024  |  21:16  |  Raportit

Otto Virtanen eteni jälleen loppuotteluun ATP Challenger -kiertueella Sveitsissä.

Virtasen vire kuluneiden viikkojen aikana on ollut vakuuttava. Turnausvoitto, välieräpaikka ja nyt finaali. 12 voittoa 13 mahdollisesta. Virtanen (ATP-126) puolustaa tällä viikolla viime vuoden mestaruuttaan Luganossa. Toiseksi sijoitettu Virtanen voitti eilen puolivälierässä kuudenneksi sijoitetun Pierre-Hugues Herbertin (ATP-158) 6-3, 6-2 ja tänään välierässä Rudolf Möllekerin (ATP-187) 6-1, 6-3.

”Tänään oli hyvä ottelu alusta loppuun. Tiukin peli oli ensimmäinen syöttövuoroni, jossa vastustajalla oli kaksi murtopalloa. Sain pidettyä ja se oli iso juttu. Sitten lähti heti sujumaan; kuten koko viikon aikana. Sain heti murron ja jatkoin omaa vahvaa tekemistä. Syöttö toimi paremmin kuin aiemmin viikolla. Ollut mukava pelata ja on kivaa olla kentällä, pystyn luottamaan lyönteihini”, kommentoi Virtanen.

Sunnuntaisessa finaalissa klo 15.00 alkaen asettuu vastaan Daniel Masur (ATP-379), joka voitti välierässään ykköseksi sijoitetun Zizou Bergsin (ATP-122). Katso loppuottelu täältä.

”Mennään täysillä ja ilman mitään odotuksia finaaliin. Menen nauttimaan ja pitämään hauskaa, se on toiminut viime aikoina.”

ATP CHALLENGER 75 | SVEITSI

Ennen voittoputkeaan Virtanen oli tiukassa tilanteessa, koska hän puolusti viime vuoden kahta turnausvoittoaan ja tappioilla maailmanlistasijoitus olisi pudonnut merkittävästi. Nyt katseet ovat vahvasti TOP100-sijoituksessa.

Jaa:

Seuraava uutinen: Katso TEHO Finnish… →