Virtanen voitti suomalaisten kohtaamisen ja eteni Viron ITF-turnauksen finaaliin

7.11.2020  |  13:12  |  Raportit

Otto Virtanen (ATP-734) on edennyt Viron $15,000 ITF-turnauksen finaaliin. Virtanen voitti välierissä maanmiehensä ja turnauksen ykköseksi sijoitetun Patrik Niklas-Salmisen (ATP-436) lukemin 6-2 7-6(6).

Koko viikon vahvasti pelannut Virtanen aloitti ottelun terävästi ja siirtyi nopeasti 3-0 johtoon. Lopulta sijoittaman Virtanen voitti avauserän kolmessakymmenessä minuutissa murtaen Niklas-Salmisen syötön kahdesti. Virtanen itse esitti vakuuttavaa syöttötyöskentelyä voittaen kaikki ykkössyötöllä käynnistyneet 12 pistettä ensimmäisessä erässä.

Toinen erä oli ensimmäistä tasaisempi. Molemmat pelaajat puolustivat omia syöttövuoroja tehokkaasti eikä erässä nähty yhtäkään murtopalloa. Ratkaisua haettiin tie breikistä, jossa Virtanen siirtyi jo 6-3 johtoon, mutta ykköseksi sijoitettu Niklas-Salminen onnistui pelastamaan kolme ottelupalloa. Lopulta neljäs ottelupallo ratkesi Virtasen hyväksi Niklas-Salmisen lyödessä rystyn verkkoon.

Huomisessa loppuottelussa 19-vuotias Virtanen kohtaa venäläisen Yan Sabanin (ATP-910). Suomalainen hakee uransa ensimmäistä ITF-turnauksen voittoa.

Jaa:

Seuraava uutinen: TVS ja Grani… →