Virtanen ratkaisi maaottelun Suomelle – Suomi säilytti paikkansa I-ryhmässä

8.3.2020  |  01:57  |  Artikkeli, Raportit

Suomi voitti Meksikon jännittävien vaiheiden jälkeen 3-2 ja säilytti paikkansa Davis Cupin I-ryhmässä. Suomen joukkueessa pelasivat Henri KontinenPatrik Niklas-SalminenHarri HeliövaaraOtto Virtanen ja kapteeni Jarkko Nieminen sekä fysioterapeutti Joni Honkaniemi.

KUVAGALLERIA

Kontinen/Heliövaara siirsi Suomen johtoon

Päivän ensimmäisessä tärkeässä ottelussa kentällä nähtiin neljä kovaa nelinpelaajaa. Henri Kontinen (nelinpelin ATP-30) ja Harri Heliövaara (nelinpelin ATP-137) kohtasivat Santiago Gonzalezin (nelinpelin ATP-41) ja Miguel Angel Reyes-Varelan (nelinpelin ATP-87).

Pelaajat ennakoivat ottelussa nähtävän lyhyitä pisteitä ja syöttövoittoista peliä. Heti alusta alkaen suomalaispari otti hallinnan itselleen vahvojen syöttöjensä kautta sekä päästessään antamaan myös painetta vastustajien syöttöihin. Suomalaiset onnistuivat murtamaan erän neljännessä pelissä, kun Heliövaaran pokalla lähtenyt kämmenlyönti laskeutui kenttään. Murron johto piti lopulta erän loppuun saakka ja suomalaiset ottivat avauserän 6-3.

Toisessa erässä meksikolaiset pääsivät peliin paremmin mukaan ja erän kahdeksannessa pelissä he pääsivät ensimmäisinä yrittämään murtoa. Heliövaaran syöttövuoro oli jo 0-40 tilanteessa, mutta vahvat syötöt ja Kontisen hyvät lentolyönnit tasoittivat erän 4-4. Meksikolaiset pääsivät kahteen eräpalloon käsiksi 5-6 tilanteessa Heliövaaran syötössä, mutta suomalaiset kestivät tämänkin ja siirsivät erän ratkaisun tiebreikkiin. Tiebreikissä edettiin ilman minimurtoja Kontisen ja Heliövaaran ottelupallotilanteeseen 6-5. Meksikolaiset selvittivät ottelupallon omassa syötössään Gonzalezin taidokkaalla lentolyönnillä. Kontisen palauttaessa nähtiin ensimmäinen minimurto ja heti perään Heliövaaran kick-syöttö toi otteluvoiton Suomelle 6-3, 7-6(6).

– Olen tyytyväinen meidän esitykseen – pelasimme ehjän pelin ja saimme tärkeän pisteen meille. Syötimme läpi ottelun hyvin, eivätkä vastustajat onnistuneet murtamaan meitä kertaakaan. Palautimme myös hyvin olosuhteisiin nähden ja saimme avauserässä tarvittavan murron sekä toisessa erässä tarvittavan minimurron, kommentoi Kontinen.

– Oli ihan mahtava fiilis pelata, sillä Henkan kanssa löytyy aina hyvä yhteissävel ja luottoa puolin ja toisin. Pystyimme pelaamaan vastustajat ulos heidän mukavuusalueeltaan ja se oli siinä, kertoi Heliövaara.

Niklas-Salminen sairastui – Heliövaara kaatui taistellen Meksikon ykköspelaajalle

Nelinpelin jälkeen paljastui epäonninen tilanne Suomen kannalta, kun avauspäivänä upeasti pelannut Patrik Niklas-Salminen kärsi aamulla heikotuksesta, joka kääntyi lopulta sairastumiseksi. Kapteeni Niemisen oli laitettava kentälle juuri nelinpelissä iskenyt Heliövaara.

Heliövaara (kaksinpelin ATP-605) joutui avauserässä Meksikon ykköspelaajan Gerardo Lopez Villasenorin (ATP-522) kovaan myllytykseen. Lopez Villasenor hallitsi avauserää täysin ja vei sen puhtaasti 6-0. Toiseen erään asteli sisuuntunut suomalainen. Heliövaaran aggressiivinen peli toi syötön pidon ja heti perään murron. Murron johto vei Heliövaaran erävoiton kynnykselle tilanteeseen 5-2. Lopez Villasenor onnistui viime hetkellä ohituksissaan ja sai murron kaventaen sekä tasoittaen erän 5-5. Kotiyleisön vahvan tuen saattelemana meksikolainen otti toisen murron perään ja pääsi syöttämään otteluvoitosta. Kokenut Heliövaara ei tästä kuitenkaan hätkähtänyt, vaan antoi vastustajalleen samalla mitalla takaisin ja pakotti toisen erän ratkaisun tiebreikkiin. Tiebreikin alussa Lopez Villasenor esitti vakuuttavia peruslyöntejä, joiden turvin hän eteni otteluvoittoon 0-6, 6-7(2).

– Heti nelinpelin jälkeen Jarkko kertoi minulle Patin sairastuneen ja minun tulisi mennä kentälle. Ottelu lähti hieman huonosti liikkeelle ja tuntui, että vastustajan kaikki lyönnit onnistuivat. Toisen erän alkuun päätimme, että laitan kaiken likoon ja pääsinkin mukaan otteluun rikkomalla vastustajan rytmiä. Harmittavan lähelle toisessa erässä pääsin, mutta vastustaja oli parempi ratkaisuhetkillä, kommentoi Heliövaara.

Virtanen ratkaisi maaottelun Suomelle: ”Tänään syöttöni ja kämmenlyöntini olivat hyvässä vireessä”

Eilen maajoukkuedebyyttinsä tehnyt Otto Virtanen (ATP-719) joutui erittäin tiukkaan paikkaan eli maaotteluun ratkaisevaan otteluun. Vastustajaksi asettui Meksikon kakkospelaaja Manuel Sanchez (ATP-821).

Virtanen oli kasannut itsensä erinomaisesti eilisen niukan tappion jäljiltä ja kentällä nähtiin fokusoitunut ja itseluottavainen suomalainen. Virtanen aloitti erittäin vahvasti, ja erityisesti kämmenlyönti teki tuhojaan. Suomalainen mursi Sanchezin syötön kahdesti ja nappasi erän 6-2. Sama vauhti jatkui myös toisen erän alkuun, kun kerta toisensa jälkeen meksikolainen löysi itsensä päätään pudistelemassa. Virtanen marssi tuplamurrolla johtoon 3-0, mutta Sanchez ei ollut vielä valmis. Meksikolainen paransi peliään ja kotiyleisön tuella tasoitti tilanteen 4-4. Virtanen mursi tähän paikkaan vastustajansa syötön, mutta ei pystynyt ratkaisemaan ottelua. Lopulta ratkaisu nähtiin tiebreikissä, jossa Virtanen päästi Suomen joukkueen jännityksestä toisella ottelupallollaan 6-2, 7-6(6).

– Tosi hyvät fiilikset! Pelasin mielestäni hyvän ottelun. Jännitin aika paljon ennen ottelua ja sen ratkaisuhetkillä, mutta onnistuin nollaamaan ajatukseni sekä pelaamaan omaa rohkeaa peliäni. Eilisen tappion jälkeinen tunnelma oli erittäin haikea, mutta tänään aamulla heräsin täysin uutena miehenä. Tänään syöttöni ja kämmenlyöntini olivat hyvässä vireessä, sanoi tyytyväinen Virtanen.

Suomi pelaa syksyllä I-ryhmässä

Tulos tiesi sitä, että Suomi säilytti paikkansa I-ryhmässä. Suomen mahdolliset vastustajat syyskuussa pelattavaan otteluun ovat Brasilia, Japani, Hollanti, Etelä-Korea, Intia, Belgia, Chile, Portugali, Bosnia-Hersegovina, Israel, Argentiina tai Uzbekistan. Vastustaja ja pelipaikka selviää 13.3.

– Olen erittäin tyytyväinen koko joukkueen edesottamuksista, sillä olosuhteet eivät olleet ne helpoimmat. Tänäänkin oli erittäin vaiherikas päivä, kun Patti sairastui ja jouduimme vaihtamaan suunnitelmaa lyhyellä varoitusajalla. Otto pelasi ratkaisupelissä todella hienosti ja nyt on mahtava fiilis.

Niemisen kapteeniuden aikana ovat kaikki Suomen ottelut ratkenneet viidennessä ottelussa.

– Aika uskomaton saldo – tosiaan kaikki ottelut ovat menneet tappiin asti. Meillä on mahtava joukkuehenki, mikä edesauttaa meitä selviämään näistä tiukoista peleistä, päätti Nieminen.

DAVIS CUPIN KOTISIVUT

Jaa:

Seuraava uutinen: Viikkoennakko 11/2020 – →