Viisi tuplamestaria seniorien 40-80v ulkokenttien SM-kisoissa

16.8.2013  |  14:45

Sateiden sotkiessa ulkokenttien tenniskisojen otteluaikatauluja myös seniorien tasavuosi-ikäluokkien 40-80v SM-kisat saatiin päätökseen vasta perjantaina 16.8.

Viimeisimpänä ratkesi miehet 40v-luokan kaksinpelin mestaruus. Perjantain loppuottelussa kohtasivat kärkisijoitetut, TCT:n Pasi Karppanen (1.) ja Smashin Tommy Ahlgren (2.).  Karppanen oli voittanut  välierissä ETS:n Tapio Rossin 6-0, 6-2, Ahlgren oli saanut luovutusvoiton DS-T:n Tero Nissiseltä. Finaalissa Pasi Karppanen vei voiton 6-2, 6-3.
Luokan nelinpelin voiton vei ykkössijoitettu pari Juho Niemi ETS/Toni
Maljojoki
NurTS.

Miehet 50v-luokan kakkossijoitetun HyTS:n Heikki Kettusen jäätyä pois alapuolen kaavio ”aukesi” ja finaaliin meni KoTS:n Mikko Kuumola, jota välierissä piti Smashin Lars-E Korpela lujilla kolmen erän verran. Finaalissa Mikko kohtasi ykkössijoitetun HVS:n Jussi Juvakosken, jolle joutui antamaan luovutuksen ensimmäisen erän 2-5 tilanteessa.
Juvakoski oli jo aiemmin ottenut ikäluokan nelinpelin mestaruuden VarTen Matti Timosen kanssa.

HVS:n Reijo Tuomola ja Matti Linnavirta olivat miehet 60v-luokan kärkisijoitetut ja he menivät odotetusti loppuotteluun. Tuomola hävisi kahdessa finaalia edeltäneessä ottelussaan kummassakin kaksi peliä, ja
vaivattomasti loppuotteluun eteni Linnavirtakin. Loppuottelun vei Tuomola luvuin 6-2, 6-3.
Luokan nelinpelin mestaruuden veivät jo juniorivuosina parina pelanneet
Timonen/Tuomola. Samalla heistä tuli tuplamestareita.

Miehet 70v-luokan välierissä RVS:n Kyösti Heinänen (1.) voitti TaTS:n Markku Huostilan ja HVS:n Jaakko Salava LVS:n Pentti Vaalamon.  Loppuottelusta tuli tiukka; voiton vei lopulta Salava luvuin 7-5, 6-4.
Huostila vei nelinpelin mestaruuden parinaan saman seuran Taisto Kauppinen.

Miehet 80v-luokassa oli seitsemän osallistujaa. Mestaruuden otti odotetusti HVS:n Leo Lindblad, joka voitti finaalissa BTK:n Heikki Pasasen 6-4, 6-3. Lindblad on yksi turnauksen monista tuplamestareista. Nelinpelin voitto tuli HVS:n Arvo Hillin kanssa.

Naiset 40v-luokan kaksinpelissä pelattiin yksi ottelu, jossa OTC:n Karoliina Peura voitti TTS:n Päivi Kilpeläisen. Nelinpeliluokkaa ei
järjestynyt.
Naiset 50v-luokan kaksinpeliin osallistui viisi pelaajaa. Loppuottelussa Smash Johanna Leppänen voitti seurakaverinsa Ulla Ristimäen 6-4, 6-2. Nelinpelin mestaruudesta kilpaili kaksi pari. Voiton veivät Smashin Ristimäki ja Marjaana Siirilä.
Tarjolla olisi ollut myös naiset 60v-luokka, mutta sen kaksin- ja nelinpeliin ei tullut osallistujia.

Seuraavaan ikäluokkaan, naiset 70v, sen sijaan osallistui viisi pelaajaa. TaTen Maija-Liisa Pirilä vei mestaruuden, hopeaa voitti Aune Tuomainen ETS:sta. Pirilä ja VarTen Riitta Korhonen kukistivat nelinpelin finaalissa Tuomaisen ja HVS:n Eeva Heinäsen. Se olikin luokan ainoa ottelu.

Naiset 80v-luokkaan ei tullut osallistujia.

Seniorien 40/50/60/70/80v ulkokenttien SM-kilpailut
8.-16.8.2013 Kalastajatorppa, Helsinki
Järj: LTC-33

Luokkien loppuottelutulokset

Kaksinpelit
M40 Pasi Karppanen TCT  – Tommy Ahlgren Smash 62 63
M50 Jussi Juvakoski HVS – Mikko Kuumola KoTS 52 rtd
M60 Reijo Tuomola HVS – Matti Linnavirta HVS 62 63
M70 Jaakko Salava HVS – Kyösti Heinänen RVS 75 64
M80 Leo Lindblad HVS – Heikki Pasanen HVS 64 63
N40 Karoliina Peura OTC – Päivi Kilpeläinen TTS 61 63
N50 Johanna Leppänen Smash – Ulla Ristimäki Smash 64 62
N60 ei pelattu
N70 Maija-Liisa Pirilä TaTe – Aune Tuomainen ETS 63 62
N80 ei pelattu

Nelinpelit
M40 Juho Niemi ETS/Toni Maljojoki NurTS – Matti Malmberg JäTS/Toni Rintala HyTS 36 62 63
M50 Jussi Juvakoski HVS/Matti Timonen VarTe – Seppo Hänninen RoVS/Jari Larkiola EVS 46 63 76
M60 Matti Timonen VarTe/Reijo Tuomola HVS – Sami Rajala KoTS/Hans Söderström HLK 60 61
M70 Markku Huostila/Taisto Kauppinen TaTS – Kyösti Heinänen RVS/Simo Näkki EVS 61 76
M80 Arvo Hilli/Leo Lindblad HVS – Leif Häggblom KLK/Heikki Pasanen BTK 63 61
N40 ei pelattu
N50 Ulla Ristimäki/Marjaana Siirilä Smash – Ylva Kalliomäki SlVS/Päivi
Pulkkinen VarTe 60 76
N60 ei pelattu
N70 Riitta Korhonen VarTe/Maija-Liisa Pirilä TaTe – Eeva Heinänen HVS/Aune Tuomainen ETS 62 62
N80 ei pelattu

 

Matti Timonen (vas.) ja Jussi Juvakoski veivät
kaksi mestaruutta seniorien 40-80v. SM-kisoissa 
Kalastajatorpalle, Helsingissä

Jaa:

Seuraava uutinen: M.Kontinen ja Sillanpää… →