Viikkokatsaus 51/2019 – suomalaisvoittoja Orange Bowlissa, Koululaisten Mestaruuskilpailut huipentavat vuoden 2019

20.12.2019  |  10:12  |  Raportit

On aika vuoden 2019 viimeiselle viikkokatsaukselle. Viikkoennakot ja -katsaukset jatkuvat normaalisti heti alkuvuodesta 2020.

Oikein hyvää joulun aikaa ja onnellista uutta vuotta 2020!

Alle 12- ja 14-vuotiaita suomalaisjunioreita Orange Bowlissa Yhdysvalloissa

Tällä viikolla pelataan alle 12- ja 14-vuotiaiden junioreiden legendaarinen Orange Bowl -turnaus Yhdysvalloissa. Suomalaisjunioreita on mukana hakemassa kokemusta ja menestystä.

Pojat 12v. sarjassa Oskari Paldanius on edennyt kahdella voitolla 32 parhaan pelaajan joukkoon. Perjantaina Paldanius kohtaa Gregory Vrel-Nagen (8), Ranskasta. Tyttöjen puolella Emilia Lehtinen eteni hienosti kilpailun karsinnasta aina pääsarjan toiselle kierrokselle asti. Emma Tuominen joutui puolestaan vetäytymään viime hetkellä loukkaantumisen vuoksi samasta sarjasta. Pojat 14v. Jordan Brunner koki tappion karsinnan toisella kierroksella.

Fed Cup -kotiturnaus pelataan 4.-7.2.2020 Talin Tenniskeskuksessa – maajoukkue leireilee Talissa tällä viikolla

Talissa on nähty tiistaista lähtien kovaa tekemistä naisten maajoukkueen, Cinia Fed Cup Team Finland, toimesta. Treenileiri valmistelee joukkuetta 4.-7.2.2020 käytävään kotiturnaukseen Talin Tenniskeskuksella. Suomen ja muiden joukkueet nimetään viimeistään 6.1.2020.

Koululaisten mestaruuskilpailut huipentavat vuoden 2019

Perinteinen Koululaisten Mestaruuskilpailut ´19 by Wilson pelataan tänäkin vuonna 26.-30.12.2019 Helsingissä. Turnaus järjestetään nyt 41. kerran.

Kilpailua isännöi HVS-Tennis ja kilpailu pelataan Talin Tenniskeskuksessa sekä Taivallahden Tenniskeskuksessa. Kyseessä on yksi Suomen suurimmista ja arvostetummista juniorikisoista, jonka voittajia ovat olleet mm. Jarkko NieminenEmma Laine ja Harri Heliövaara.

KATSO VIIME  VUODEN TURNAUKSEN KUVAGALLERIA | LUE VIIME VUODESTA

Tämän vuoden aikataulut julkaistaan perjantaina 20.12.

TURNAUSSIVU

Ruotsissa pelattavassa perinteikkäässä SALK Openissa suomalaisjunioreita

Perinteikäs suuri junioriturnaus SALK Open pelataan jälleen Ruotsissa 26.12.2019-6.1.2020. Turnauksessa on jälleen mukana useita suomalaisjunioreita. Turnauksessa pelataan 10-, 12-, 14-, 16- ja 18-vuotiaiden sarjoissa. 14- ja 16-vuotiaiden sarjat alkavat tämän vuoden puolella.

10-16 -VUOTIAIDEN KAAVIOT
18-VUOTIAIDEN KAAVIOT

Jaa:

Seuraava uutinen: Koululaisten mestaruuskilpailut by… →