Viikkoennakko 4/2022 – Kansainvälisillä kentillä suomalaisväriä, 18-vuotiaiden SM-mitalit jaossa viikonloppuna

24.1.2022  |  10:50  |  Ennakot

Anastasia Kulikova

Tällä viikolla kansainvälisillä kentillä seurataan suomalaisia Kulikovan johdolla. Kotimaassa puolestaan 18-vuotiaat pelaavat Suomen mestaruudesta ja kauden ensimmäinen JGP-osakilpailu saadaan päätökseen.

Kulikova 3. sijoitettuna ITF-turnauksessa

Anastasia Kulikova pelaa tällä viikolla $25,000 ITF-turnauksessa Isossa-Britanniassa. Suomalainen on kovilla sisäkentillä pelattavan turnauksen kolmanneksi sijoitettu. Kulikovan avauskierroksen vastustaja selviää myöhemmin maanantaina, kun pääsarjan kaavio arvotaan. Ensimmäisen kierroksen ottelut käynnistyvät tiistaina.

W25 ITF WORLD TENNIS TOUR | ISO-BRITANNIA

Meksikossa pelattavassa $15,000 ITF-turnauksessa nähdään myös suomalaisväriä tällä viikolla, kun Nikita Liebkind karsii turnauksen pääsarjaan.

W15 ITF WORLD TENNIS TOUR | MEKSIKO

Junioreita Euroopan kentillä

Myös suomalaisia junioreita nähdään kilpailemassa kansainvälisillä kentillä. Juho-Eric Biggs ja Otso Martikainen osallistuvat Puolassa pelattavaan ITF-turnauksessa, Nuppu Palm puolestaan on mukana Belgiassa pelattavassa turnauksessa.

J4 ITF WORLD TENNIS TOUR JUNIORS | PUOLA
J5 ITF WORLD TENNIS TOUR JUNIORS | BELGIA

Juho-Eric Biggs

18-vuotiaiden SM-kilpailut pelataan Hangossa

Kansallisilla kentillä jaetaan vuoden 2022 ensimmäiset SM-mitalit viikonloppuna, kun 18-vuotiaiden Suomen mestaruudesta pelataan Hangossa. Kilpailu käynnistyy perjantaina ja tuoreet Suomen mestarit ovat selvillä sunnuntaina.

18v SM-KILPAILUT | HANKO

Kauden ensimmäinen Junior Grand Prix -kilpailu puolestaan saadaan päätökseen maanantaina. Osakilpailuja pelattiin viikonloppuna kolmella eri paikkakunnalla: 10- ja 14-vuotiaat Turussa, 12-vuotiaat Oulussa ja 16-vuotiaat Helsingissä. Kilpailusarjassa ikäluokkien parhaat pelaajat ottavat mittaa toisistaan vuoden aikana kuudessa osakilpailussa – kauden päätteeksi eniten pisteitä keränneet kutsutaan Masters-lopputurnaukseen.

1. JGP-KILPAILUJEN TULOKSET

Jaa:

Seuraava uutinen: Upouusi tennislinja käynnistyy… →