Venäläiset putsasivat pöydän Pajulahdessa

10.12.2010  |  13:30

Kakkoseksi sijoitettu Venäjän Alexander Bublik voitti Liikuntakeskus Pajulahdessa, Nastolassa järjestetyn Tennis Europe 14v Junior Tourin -osakilpailun poikien kaksinpelin. Hän kukisti loppuottelussa kolmanneksi sijoitetun maanmiehensä Igor Perunovin 3-6, 6-2, 6-4.
HyTS:n Panu Virtanen taisteli kolme pitkää erää puolivälierissä Bublikin kanssa, mutta joutui taipumaan luvuin 5-,7 7-5, 6-7(3). Virtasen lisäksi puolivälierissä olivat ÅLK:n Eero Vasa, joka hävisi finalisti Perunoville 3-6, 4-6 ja TaTS:n Tero Jokinen, joka hävisi kolmessa erässä kisan ykkössijoitetulle Saksan Boris Klingebielille.
Bublik ja Perunov voittivat myös nelinpeli. Voitto sijoittamattomasta latvialaisparista Rustem Gataullins/Mikus Losbergs tuli ottelutie-breakissa [10-3]. Patrik Niklas-Salminen ja Eero Vasa hävisivät voittajille välierissä 4-6, 5-7.
Venäläisjuniorit olivat paitsi laajasti edustettuina myös vahvoja kaikissa luokissa. Tyttöjen kaksinpelin puolivälieristä lähtien Pajulahden kisa oli heidän ”jäsentenvälisensä”. Loppuottelussa seitsemänneksi sijoitettu Antonina Lysakova ei antanut mitään mahdollisuuksia karsinnoista kisan aloittaneelle Kristina Evtushenkolle, vaan suorastaan murskasi tämän luvuin 6-1, 6-0.
Evtushenko voitti toisella kierroksella TaTS:n Titta Tukiaisen kolmessa erässä, villillä kortilla mukaan tullut HVS:n Olivia Pimiä hävisi toisella kierroksella kakkossijoitetulle Venäjän Maria Tkachukille, muut suomalaistytöt hävisivät jo ensimmäisellä kierroksella.
Tyttöjen nelinpelissä kisaa käytiin välieristä lähtien venäläisvoimin. Loppuottelussa sijoittamattomat Angelika Shapovalova ja Sofia Smagina voittivat neljänneksi sijoitetut Viktoria Ekimovan ja Anastasia Vaskinan 7-6(3), 6-3. Kolme suomalaisparia Lila Humaloja/Elina Joronen, Monica Malinen/Milka-Emilia Pasanen sekä Linnea Hakanpää/Susan Happonen kokivat tappion puolivälierissä.

Tennis Europe 14v Junior Tour -turnaus
4.-10.12. Liikuntakeskus Pajulahti, Nastola

Loppuottelut
P2-p  Alexander Bublik Venäjä (2.) – Igor Perunov Venäjä (3.) 36 62 64
T2-p Antonina Lysakova Venäjä (7.) – Kristina Evtushenko Venäjä (karsija) 61 60
P4-p Bublik/Perunov Venäjä (1.) – Rustem Gataullins/Mikus Losbergs Latvia 62 36 [10-3]
T4-p Angelika Shapovalova/Sofia Smagina Venäjä – Viktoria Ekimova/Anastasia Vaskina Venäjä (4.) 76(3) 63

 

   

Jaa:

Seuraava uutinen: Miesten SM-liigan viides… →