Vaasan Finnish Tourilla tiukka kärki: Sillanpää, Heliövaara ja Kiiski

21.4.2016  |  14:06

Vuoden toinen Finnish Tour, III Wasa Open pelataan 22.-24. huhtikuuta Vaasassa. Miesten kaksinpelikaavio pursuaa maamme kirkkaimpia tähtiä, kun ykkössijoitettuna on Henrik Sillanpää (TaTS), kakkosena Harri Heliövaara (HVS) ja kolmosena Lauri Kiiski (TaTS).

Davis Cupissa Suomea Kittilässä edustanut Heliövaara oli Vaasassa myös viime vuonna.

Seppo Itänen on aktiivinen kilpailunjärjestäjä, joka osaa houkutella paikalle kovatasoisia pelaajia. On iloinen asia, että myös pääkaupunkiseudun ulkopuolisiin kilpailuihin saadaan hyvä kaavio, Heliövaara sanoo.

– Kärjen lisäksi tasokkaita matseja on luvassa myös haastajille.

Heliövaara piti tenniksestä Norpe Tennisliigan päätyttyä kuukauden tauon ja on viimeisen viikon treenannut innolla.

– Aina alussa on hakemista, mutta nyt lyönnit ovat alkaneet löytyä. Hauskaa päästä lauantaina pelaamaan, Heliövaara kertoo.

Naisissa ykkössijoitettuna on Ella Leivo, kakkosena Milka-Emilia Pasanen ja kolmantena Roosa Timonen. He kaikki edustavat Tampereen Tennisseuraa.

 

Kaaviot ja tulokset: https://www.tennisassa.fi/direct.aspx?area=kj&oper=kilp&id=2294 

Jaa:

Seuraava uutinen: Tennisvalmentaja, etsitkö kansainvälisiä… →