V-P havainnut myös tennisbuumin – ”harrastetoiminnalle on suurta kysyntää havaittavissa”

23.3.2023  |  12:39  |  Seurat

Vantaalainen Valko-Pallo on myös havainnut tenniksen tämän hetkisen nousukiidon; tennis kiinnostaa ja ihmiset ovat valmiita kuluttamaan palveluita.

Valko-Pallo ry – tennistä jo vuodesta 1967

 

Alueen ensimmäisen tennisseuran nimestä väännettiin aluksi kättä. Nimiehdotuksina olivat tarjolla mm. Tikkurilan Verkkopalloseura, Tikkurilan Tennisseura, Tennis-Kissat, Tennis-Haukat, Pallottelijat ja Ympäristö-Tennis. Lopulta nimeksi valittiin lajille tunnusomainen Valko-Pallo, sillä kaikki tennispallot olivat tuolloin valkoisia eivätkä kirkkaan keltaisia kuten nykypäivänä.

 

TUTUSTU VALKO-PALLOON JA SEN HISTORIAAN

V-P:n toiminnanjohtajana toimiva Mikko Viljanen kertoo, että seurassa on noin 500 jäsentä ja harjoituksissa käy 300 pelaajaa tällä hetkellä. Viljanen kuvailee seuraansa keskisuureksi, maanläheiseksi, paikalliseksi, eteenpäin pyrkiväksi ja ketteräksi.

”Koemme nämä asiat tärkeiksi.”

Seura tarjoaa valmennusta lapsista aikuisiin, niin harrastajille kuin kilpapelaajille.

Tällä hetkellä V-P:ssa on monia 12-14 -vuotiaita kilpatenniksestä kiinnostuneita. Seuran ketteryys näkyy myös tässä kohderyhmässä tällä hetkellä.

”Reagoimme jäsenistöön peilaten. Pyrimme tukemaan niitä, joita on seurassamme paljon. Nyt tosiaan 12-14 -vuotiaat tykkäävät kisata, joten tätä kohderyhmää tuemme ja tarjoamme polkua kansalliseen kärkeen.”

Tenniksen harrastajamäärät kasvussa – ”Vaikka kyseessä on yksilölaji, niin sosiaalinen aspekti on vahvasti läsnä”

V-P:ssa on havaittu tämän hetkinen kova kiinnostus tennistä kohtaan. Mikko Viljanen, mikä lajissa kiinnostaa?

”Tennis on nasta laji, mukavaa porukkaa. Vaikka kyseessä on yksilölaji, niin sosiaalinen aspekti on vahvasti läsnä. Kukin voi harrastaa omalla tavallaan ja tavoitteillaan. Tennis tarjoaa myös läpileikkauksen elämään.”

Viljanen kertoo myös tasaisesti kysyvänsä valmennuksiensa yhteydessä: mikä on tenniksessä parasta?

”Junnut sanovat usein: voittaminen. Itsekin näen tenniksen pelinä ja siinä kisataan, se on parasta. Tasoja on monia ja jokaiselle löytyy tapoja pelata. Aika usein valmennuksissa se odotetuin päivä on pelipäivä; se kuvastaa asiaa mielestäni erinomaisesti.”

Tennisliiton ja seurojen havainnot sekä tilastot näyttävät kasvua niin junioreissa kuin aikuisissa. Erityisesti perheet harrastavat lajia ja kohderyhmistä 30-45 -vuotiaat naiset ja yli 50-vuotiaat miehet ovat kasvussa.

”Kasvua on aikuisaloittelijoissa, harrastetoiminnalle on suurta kysyntää havaittavissa.”

Pelaamisen ja liikkumisen iloa tenniksen parista; liity alati kasvavaan tennisharrastajien joukkoon!

Kesä on mitä mainiointa aikaa aloittaa tenniksen harrastaminen. Seurat ympäri Suomea tarjoavat kattavasti valmennuksia niin lapsille kuin aikuisille.

 

ALOITA TENNIS

Jaa:

Seuraava uutinen: Viikkokatsaus 12/2023 – →