Uusia seuravalmentajia

11.12.2009  |  15:00

Syksyn seuravalmentajakoulutukseen osallistui kymmenen valmentajaa eri puolilta Suomea. II tason valmentajakoulutus alkoi syyskuun alussa ensimmäisellä etäjaksolla, jolloin opiskelijat tutustuivat opetusoppiin kirjareferaatin myötä. Liikuntakeskus Pajulahdessa järjestetyllä 1.lähijaksolla syvennyttiin tennisvalmentajan pedagogisiin taitoihin sekä tekniikkaan ja taktiikkaan koulutuspäällikkö Pekka Kainulaisen opastuksella. Valmennusharjoituksia seuranneissa palautekeskusteluissa pohdittiin valmennustaidon kehittämistä jokaisen omista lähtökohdista (ydinkeskeinen oppiminen).
Tennisliiton valmennuspäällikkö Teemu Purho kertoi opiskelijoille seuratoiminnan kehittämisestä, valmentajien työsopimuksista ja mm. Hyvä Seura –hankkeesta.
Pyörätuolitenniksen paralympiaedustaja Taneli Tenhunen esitteli tuleville seuravalmentajille pyörätuolitenniksen sääntöjä, tekniikkaa ja valmentamista.

Opiskelu jatkui toisella etäjaksolla, jonka aikana valmentajat kehittivät omaa valmennustaitoaan laaditun kehityssuunnitelman perusteella sekä mm. videoivat ja arvioivat oman valmennustuntinsa. Valmennustietämystä kehitettiin myös tutustumalla kolmen eri valmentajan työhön ja valmennusfilosofiaan. Kolmas kehitystyö liittyi seuravalmentajan toimintaympäristöön: opiskelijan tehtävänä oli selvittää ja esittää oman seuransa organisaatio, toimintasuunnitelma ja valmennusjärjestelmä.

Kolme kuukautta kestänyt opiskelu päättyi toisella lähijaksolla Pajulahdessa. Opiskelijat suunnittelivat ja toteuttivat valmennuksen näyttökokeen, jonka onnistumista pohdittiin näyttökeskusteluissa. Toisella lähijaksolla luennoi myös vuoden seuravalmentaja 2007 Pasi Ahti, joka kertoi kokemuksistaan ja näkemyksistään seuratoiminnan kehittämisestä ja seuravalmennuksesta.
Kymmenen erilaista persoonaa ja valmentajaa teki koulutuksen keskusteluista antoisia ja kehittäviä. Valmentajat totesivatkin, että koulutuksen parasta antia olivat yhteiset keskustelut ja pohdinnat, joissa sai kuulla muiden mielipiteitä ja pystyi haastamaan omia ajatuksiaan valmentamisesta.

Uudet seuravalmentajat: Tapio Paappanen (KeuTS), Jukka Tikkanen (KeuTS), Maria Sovasto (HVP-36), Eero Hytönen (VarTe), Antti Pelkonen (VarTe), Niklas Bucht (HLK), Kenneth Bredenberg (ETK), Peter Helenius (ETK), Marko Miettinen (HyTS) ja Ville Tuomi ( Smash ) sekä Ville Tuovinen (HVS).

Jaa:

Seuraava uutinen: Miesten ja naisten… →