Tuplamestareista Oulussa

22.3.2006  |  16:40

Juniorien 14v ja 18v. sisäkenttien SM-kisat

Oulussa pelattujen juniorien sisäkenttien SM-kisojen ylivoimaisimpaan voittoon taisi yltää pojat 14v-luokassa HyTS:n Henri Laaksonen. Hän hävisi ainoastaan kahdeksan peliä. Finaalissa Henri kukisti KTS:n Juuso Laitisen. TaTS:n Mikko Rajamäki  ja Leevi Leivo voittivat nelinpelin.
P18v kaksinpelin välieriin etenivät WTK:n Juuso Ojanen, 15v. ja HVS:n Emil Jämsen. Ojanen haastoi ykkössijoitetun Satan Harri Heliövaaran ensimmäisessä erässä ja tappiosta huolimatta antoi tälle hyvän vastuksen. Myös Jämsen pelasi toisessa välierässä hyvän ensimmäisen erän LVS:n Jesse Kiurua vastaan. Loppuottelussa Heliövaara voitti Kiurun 6-1, 6-4. Harri vei myös nelinpelin mestaruuden parinaan Satan Antti Vallila.
Tytöt 14v kaksinpelin mestaruuden voitti HVS:n Leia Kaukonen. Finaalissa hän voitti välierissä kakkoseksi sijoitetun TaTS:n Johanna Hyödyn voittaneen Smash Katja Verhon. Nelinpelin mestaruuden veivät Hyöty ja seurakaveri Ella Leivo.
Tytöt 18v mestariksi nousi Satan Maria Fagerström, joka loppuottelussa kukisti TaTS:n Jennifer Holmbergin. Välierissä Fagerström voitti Satan Stina Kailaheimon kolmessa erässä ja Holmberg TaTS:n Mia Liimataisen. Nelinpelin voitti pari Fagerström/Kailaheimo.
14v.sekanelinpelin mestaruuden voittivat HyTS:n Else Virtanen ja Henri Laaksonen.
(RN)

Juniorien 14/18v sisäkenttien SM-kilpailut 2006
17.-20.3.2006 Nallisport, Oulu
Järj. OVS

Loppuottelutulokset
Pojat 18v: Harri Heliövaara Sata – Jesse Kiuru LVS 61 64
Harri Heliövaara/Antti Vallila Sata – Jesse Kiuru/Kalle Nikunen LVS 61 64
Tytöt 18v: Maria Fagerström Sata – Jennifer Holmberg TaTS 64 76
Maria Fagerström/Stina Kailaheimo Sata – Eva Nordenswan/Sofia Rangdell Sata 62 61
Pojat 14v: Henri Laaksonen HyTS – Juuso Laitinen KTS 61 61
Leevi Leivo/Mikko Rajamäki TaTS – Juuso Laitinen KTS/Eero Tuomola HLK 76 64
Tytöt 14v: Leia Kaukonen HVS – Katja Verho Smash 63 61
Johanna Hyöty/Ella Leivo TaTS – Leia Kaukonen/Heini Salonen HVS 46 76 62
Else Virtanen/Henri Laaksonen HyTS – Johanna Hyöty/Leevi Leivo TaTS 64 64

Jaa:

Seuraava uutinen: Camerin kukisti Laineen… →