Tuomarointi: Antti Aine ITF-turnauksessa Tsekissä

31.10.2019  |  10:14  |  Artikkeli, Seurat

Antti Aine on tuttu näky monelle tennistä pelaavalle ja seuraavalle henkilölle. Aine on pitkän linjan tuomari, joka on toiminut tuomaritehtävissä jo 1990-luvulta alkaen. Haastattelimme Ainetta tämän tuomarointimuistoista sekä viimeisimmästä ulkomaan työreissusta $15,000 ITF-turnaukseen Tsekkiin.

Kuinka pitkään olet tuomaroinut ja mikä siinä kiehtoo?

– Olen ollut kansallisissa tuomaritehtävissä mukana 1990-luvulta alkaen. ITF:n White Badgen suoritin vuonna 2013, minkä jälkeen olen toiminut säännöllisesti tuomarina kansainvälisissä ammattilaiskilpailuissa. Tuomaritoiminnassa minua kiehtoo sen monipuolisuus. Tuomarin on tunnettava säännöt ja havaittava pelitilanteet oikein, mutta samalla tuomarin on osattava kommunikoida tiukoissakin paikoissa pelaajien kanssa.  Tuomari asettaa itsensä alttiiksi kritiikille, mutta onnistuminen tuomaritehtävissä on myös hyvin palkitsevaa. Olennaista on oman toiminnan jatkuva kehittäminen, jotta tuomari voi saavuttaa pelaajien luottamuksen.

Paras tuomarointimuisto?

– Olen päässyt tuomitsemaan kolmessa Suomessa pelatussa Davis Cup -maaottelussa. Parhaat tennistuomarimuistot liittyvät päätuomaritehtäviin näissä maaotteluissa.

Millainen oli Tsekin tuomarointireissu?

– Olin tuomitsemassa Tsekissä lokakuun puolivälissä järjestetyssä miesten 15000 dollarin ammattilaiskisassa Kansainvälisen Tennisliiton (ITF) tuomarivaihto-ohjelman kautta. Kisa pelattiin Olomoucissa sisäkentillä mattoalustalla. Matka oli onnistunut, koska sain kokemuksia tuomitsemisesta uusissa olosuhteissa ja pääsin vaihtamaan ajatuksia paikallisten tuomarikollegoiden kanssa. Nämä kokemukset ovat hyviä virikkeitä oman toimintani kehittämiseen.

Vinkit tuomaritoiminnasta kiinnostuneille? Kuinka mukaan ja miksi lähteä mukaan?

– Tuomaritoiminnasta saa parhaiten kuvan tuomitsemalla joko linjatuomarina tai päätuomarina. Mahdollisuuksista tuomita kansallisissa kilpailuissa ja harjoitusotteluissa kannattaa kysellä paikallisesta tennisseurasta. Omaa sääntötuntemusta voi kehittää Suomen Tennisliiton organisoimissa tuomarikoulutustilaisuuksissa. Tuomareiden koulutusjärjestelmää uudistetaan parhaillaan siten, että uusimuotoisia koulutustilaisuuksia järjestetään ensi kevään aikana. Kiinnostuneiden kannattaa lähteä rohkeasti mukaan näihin tilaisuuksiin. Tuomaritoiminnasta saa harrastuksen, joka tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman tennikseen ja jossa pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin.

Kiinnostuitko tuomaritoiminnasta? Ota yhteyttä Tennisliiton kilpailupäällikkö Raisa Törnroos-Heinoseen, raisa.tornroos(at)tennis.fi.  

Jaa:

Seuraava uutinen: Tennis Team Finland… →