Tuki koulupäivän jälkeiseen toimintaan haussa

2.2.2005  |  15:35

Nyt kannattaa hakea tukea lasten ja nuorten iltapäivätoimintaan

Opetusministeriön kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan osaston liikunta- ja nuorisoyksiköt julistavat haettavaksi lasten ja nuorten liikunnallisen iltapäivätoiminnan kehittämisavustukset sekä 3.-9.-luokkalaisten koululaisten iltapäivätoiminnan avustukset.

Liikunnallisen iltapäivätoiminnan kehittämisavustuksella
tuetaan kuntakoordinoituja iltapäivätoiminnan yhteishankkeita, joissa koululaisten koulupäivän jälkeinen liikuntatoiminta on erityisesti huomioitu osana laajempaa iltapäivätoimintaa. Painopisteenä on kuntien ja urheiluseurojen välinen yhteistyö.
Toiminnan kautta pyritään löytämään erilaisia toimintamalleja, joiden avulla erityisesti terveytensä kannalta liian vähän liikkuvien lasten ja nuorten liikunta-aktiivisuutta voitaisiin lisätä. Tavoitteena on myös jo liikkuvien lasten liikuntaharrastamisen vakiinnuttaminen, uusien monipuolisten liikuntaelämysten saaminen sekä omaehtoisen liikkumisen lisääminen.
Avustus on tarkoitettu kunnille ja liikunnallista iltapäivätoimintaa järjestäville rekisteröidyille yhdistyksille. Hankkeita koskevat hakemukset tulee toimittaa ao. lääninhallitukselle 15.3.2005 mennessä kahtena (2) kappaleena liitteineen.

Koululaisten kerhotoimintaan avustukset
3.-9. -luokkalaisten koululaisten iltapäivätoiminnan tukemiseen on varattu tänä vuonna 1 100 000 euron määräraha. Opetusministeriö päättää määrärahan läänikohtaiset osuudet, jotka kukin lääninhallitus jakaa avustuksina lääninsä alueella toimiville kerhotoiminnan järjestäjille.
Tavoitteena on tarjota nuorille uusia harrastusmahdollisuuksia ja lisätä nuorten osallistumista kerhotoimintaan. Tuki kohdistetaan 3.-9.luokkien oppilaille järjestettyyn, koulupäivän jälkeen tapahtuvaan, viikoittain toistuvaan iltapäivätoimintaan.
Avustusta voidaan myöntää toiminnan järjestäjille, joita ovat rekisteröidyt yhdistykset ja muut yhteisöt, kunnat ja seurakunnat. Hakemukset tulee toimittaa ao. lääninhallitukselle 28.2.2005 mennessä liitteineen.

Lisätietoja

Jaa:

Seuraava uutinen: Laine Ortisein 75.000$… →