Tuija Hannukainen välieriin N65-luokan EM-kisoissa

14.1.2015  |  08:54

Neljänneksi sijoitettu Tuija Hannukainen (ITF 21) eteni neljän parhaan joukkoon N65-luokan kaksinpelissä Seefeldissä, Itävallassa, jossa superseniorien sisäkenttien EM-kisat pelataan tällä viikolla.
Hannukainen aloitti turnauksen toiselta kierrokselta, jolla voitti Saksan Erika Stölkerin (ITF 105) peliäkään menettämättä. Puolivälierissä viidenneksi sijoitettu Saksan Annemarie Häringer (ITF 28) onnistui viemään Hannukaiselta kaksi peliä.
Välierissä Tuija Hannukainen kohtaa kisan ykköseksi sijoitetun Saksan Heidi Eisterlehnerin (ITF 1). Tämä on voittanut vastustajansa tasan samoin luvuin kuin Hannukainen omansa. Tämä on naisten ensimmäinen kohtaaminen.
Nelinpelissä Hannukainen ja Saksan Sylvia Bauwens voitti ensimmäisellä kierroksella Sveitsin Therese Kunzin ja Saksan Jara Redweikin ja kohtaa puolivälierissä neljänneksi sijoitetut saksalaiset Brigitte Bocken-Jacobin ja Micheline van de Wielen.

Superseniorien EM-kilpailut sisäkentällä
9.-16.1.2015 Seefeld, Itävalta
N65

Kaksinpeli
Puolivälieriä: Tuija Hannukainen (4.) – Annemarie Häringer (5.) 62 60
Nelinpeli
1.kierrosta: Sylvia Bauwens Saksa/Tuija Hannukainen – Therese Kunz Sveitsi/Jara Redweik Saksa 60 60

 

 

Tuija Hannukainen

Jaa:

Seuraava uutinen: Eero Vasa jatkoon… →