ToihanOpen – 5. FinnishTour kokoaa Kouvolan Tennishallille kansallisen tenniskärjen 4.-6.9.2015

3.9.2015  |  10:59

ToihanOpen avaa kansallisenkärkemme osalta sisäkauden tulevana viikonloppuna. Osanottajakaarti onsisätenniksen kannalta aikaiseen ajankohtaan nähden tasoltaan hyvä jamielenkiintoinen.

Naisten puolella ykköseksi sijoitettuna on tamperelainen Tanja Tuomi (rank.3.)ja kaikenkaikkiaan kisaan on ilmoittautunut neljä Suomen TOP 10-naispelaajaa.Kilpailun ”mustana hevosena” mukana on venäläinen kovalyöntinenAlexandra Vostrikova, jolla saattaa hyvinkin olla mahdollisuuksia taistellaturnauksen kärkisijoista.

Miesten puolella kärkisijoitettuna on helsinkiläinen Panu Virtanen (rank 9.),jonka haastajista ehkä mielenkiintoisin seurattava on nuori 18-vuotias JarkkoNiemisen Akatemiassa harjoitteleva Eero Vasa. Eero pelasi erinomaisenulkokauden lopun ja oli mm. elokuun aikana peräti kahdessa 10 000$-kilpailussaneljännesvälierissä. Miesten osanottajista kolmella on ATP-ranking, jotenluvassa on myös tasokasta miestennistä.

Kisakalenterissa tämä sisäkauden avaava FinnishTour on ensimmäistä kertaa näinaikaisin, eikä kokeilu ainakaan osanottajamäärän ja tason perusteella olelainkaan huono. Tulevina vuosina ehkä kuitenkin voisi harkita tätä kisaavietävän viikkoa tai paria myöhemmäksi, jolloin pelaajat saisivat nauttiaviimeisistä auringonsäteistä ulkona vähän pidempään ja tarvittaessa pitääpienen harjoittelu-/palauttavan jakson ennen pitkää sisäkautta.

Jokatapauksessa saamme hienon sisätenniskauden avajaiskisan kansallisellekärkipelaajistollemme. Turnauksen etenemistä on mahdollista seurataTennisässään päivitettävän tulospalvelun lisäksi livestream-lähetysten kautta.

Jo tässä vaiheessa Smash-Kotka kiittää turnauksen päätukijaa Toihan Oy:täturnauksen mahdollistamisesta. Toihan Oy on tämän turnauksen lisäksiSmash-Kotkan NorpeTennisliiga-joukueiden päätukijoita.

Metsäteollisuuson Kymenlaaksossa perinteinen päätoimiala. Toihan hakee omassa toiminnassaantapauskohtaisesti räätälöityjä ratkaisuja jätevedenkäsittelyn tehostamiseksipaperi- ja selluteollisuuden tuotantolaitoksilla. Smash-Kotka puolestaan ononnistunut rakentamaan Kotkan olosuhteisiin räätälöidyn persoonallisenvalmennusjärjestelmän ja sitä kautta noussut kansallisen tenniksenhuipulle.  Toihan jakaa Smash-Kotkan kanssa samankaltaisen arvomaailman,jossa luotetaan pitkäjänteiseen ja systemaattiseen kehitystyöhön yksilöntarpeet huomioiden. Siksi päätös lähteä tukemaan Smash-Kotkan toimintaa olihyvin luonteva ratkaisu yrityksellemme.

Toihan toivottaa kaikille pelaajille erinomaista kisaa sekä menestyksekästäsisätenniskautta 2015-2016!

Terveisin,
Heikki Hannukainen, Toihan Oy ”

Jaa:

Seuraava uutinen: Ilmoittaudu nyt mukaan:… →