Tiistaina pelataan koululaisten tennismestaruuskilpailujen finaalit

30.12.2014  |  10:41

Maanantaina pelattiin sekä puolivälierä- että välieräottelut koululaisten tennismestaruuskilpailuissa Meilahden liikuntakeskuksessa Helsingissä.
Porilaiset Stenforsin veljekset ottivat molemmilla kierroksilla voitot ja selvittivät tiensä kaksinpelien loppuotteluihin.
Porin Lyseon lukion Marcus Stenfors joutui venymään kolmieräiseen puolivälierissä turkulaisen Kerttulin lukion Leevi Säätelän kanssa, mutta voitti ja kohtasi välierissä Valkeakosken Tietotien lukion Elmo Kekkosen. Ensimmäinen erä venyi pitkäksi, mutta Marcus meni lopulta finaaliin 7-5, 6-3 voitolla. Toisessa välierässä vantaalaisen Sotungin lukion Peter Sillanpää otti 6-4, 6-3 voiton Hyvinkään yhteiskoulun Oskari Kullasta. Stenfors ja Sillanpää kohtasivat joulukuun alussa Variston kansallisissa ja silloin voiton vei Sillanpää.

Marcus Stenforsin pikkuveli, porilaisen Kuninkaanhaan koulun Patrick Stenfors voitti yläasteen poikien kaksinpelin välierissä espoolaisen Haukilahden koulun Jason Sormusen suoraan kahdessa erässä. Patrick saa vastaansa loppuottelussa Sydän-Laukaan koulun Masi Sarpolan, joka voitti välierissä espoolaisen Kalajärven koulun Ilari Vesasen. Finalistit kohtasivat edellisen kerran marraskuussa SEB JGP -osakilpailussa, ja sen ottelun voitti Stenfors.

Lukion tyttöjen kaksinpelissä toisessa välierässä Laura Pennanen ja
Johanna Ranta-aho kävivät helsinkiläisen Pohjois-Haagan yhteiskoulun ”jäsentenvälisen” kisan, jonka voitti Pennanen. Hän saa loppuottelussa vastaansa Mäkelänrinteen lukion Kristina Parviaisen, joka voitti toisessa välierässä PHYK:n Nanette Nylundin.

Kotkalainen Ella Haavisto käy Langinkosken koulussa kuudetta luokkaa, joka on urheiluluokka. Koulun rehtori on vahvistanut kilpailun järjestäjille, että ko.luokka on linjattu kuuluvaksi yläkouluun. Ella Haavisto otti voiton yläasteen tyttöjen kaksinpelin välierissä voiton kolme vuotta vanhemmasta Sammon koulun Karolina Hakalasta ja kohtaa loppuottelussa helsinkiläisen Haagan peruskoulun Paula Joukasen, joka puolestaan kukisti  espoolaisen Mattlidens skolanin Bea Kivikosken
Ellan ja Paulan edellisestä kohtaamisesta on reilu vuosi; Paula voitti ottelun SEB JGP Mastersissa marraskuussa 2013 kolmessa erässä.
Yläasteiden oppilaille kisaan on lisätty harrastajasarja, johon osallistujat eivät saaneet olla STL:n tasolistalla D-luokkaa ylempänä. Poikien kaksinpelin finaalissa kohtaavat Maskun yläasteen Henrik Haavisto ja joensuulaisen Pielisjoen koulun Alari Puhakka. Tyttöjen finaalissa kohtaavat valkeakoskelaisen Tyryn koulun Anna Wall ja kauniaislaisen Kasavuoren yläasteen Emilia Sundell.

Ala-asteen tyttöjen välierissä ykkössijoitettu jyväskyläläisen Kypärämäen ala-asteen Lotta Heiskanen ei antanut espoolaisen Mankkaanpuron koulun Ella Tuomelan yllättää itseään, vaan meni loppuotteluun 6-4, 6-1 voitolla. Hän kohtaa siinä Virroilla sijaitsevan Liedenpohjan ala-asteen Emilia Salon, joka joutui kolmieräiseen Helsingissä toimivan The English Schoolin Stella Erlundin kanssa.

Ala-asteen poikien välierissä Lahden yhteiskoulun Oskari Eerola otti voiton kakkossijoitetusta Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun, SYK:n, Oskar Antinheimosta.  Edellisen voittonsa Eerola otti Antinheimosta SEB JGP:n viidennessä osakilpailussa.  Finaalissa Eerola saa vastaansa ykkössijoitetun Haagan peruskoulun Aleksi Löfmanin, joka oli tiukoilla puolivälierissä turkulaisen Cygnaeus skolan Tuomas Rikkosen kanssa, mutta voitti selvästi välierissä Jupperin koulun Oliver Saarisen.
Eerola voitti Löfmanin SEB JGP Mastersissa parisen viikkoa sitten tasaisessa kolmieräisessä.

Koululaisten tennismestaruuskisojen uuden, ala-asteen 1-4 -luokkalaisille tarkoitetun, vihreätäpläpallolla pelattavan luokan tyttöjen kaksinpelin välierissä kuopiolaisen Snellmanin koulun Asta Miettinen voitti vain yhden pelin menettäen tamperelaisen Sammon koulun Marissa Minetin. Finaalissa Miettinen kohtaa   Cygnaeus skolan Lotta Nurmisen, joka kukisti tiukassa ottelussa The English Schoolin Sofie Erlundin 7-5 7-5.
Asta ja Lotta kohtasivat edellisen kerran pari viikkoa sitten SEB JGP Mastersissa; ottelun voitti Asta luvuin 6-3, 6-3
Poikien vastaavassa kilpailussa toisessa välierässä Daniel Kotka Sirkkala skolasta voitti toisen turkulaisen,  Axel Erikssonin, Cygnaeus skolasta.  Loppuottelussa Danielilla on vastassaan brysseliläisen Scandinavian Schoolin Axel Valavaara, joka voitti jo poikien miditenniskisan finaalissa olleen mikkeliläisen Urpolan koulun Samuli Holmbergin.

Koululaisten tennismestaruuskilpailu by Aava
26.-30.12.2014 Meilahden liikkuntakeskus, Helsinki
Järj: HLK

Lukio ja ammatilliset koulut
Pojat

Välierät: Marcus Stenfors Porin Lyseon lukio – Elmo Kekkonen Valkeakosken Tietotien lukio 75 63, Peter Sillanpää Sotungin lukio Vantaa – Oskari Kulta Hyvinkään Yhteiskoulun lukio 64 63
Tytöt
Välierät: Kristina Parviainen Mäkelänrinteen lukio – Nanette Nylund Pohjois-Haagan yhteiskoulu 64 62, Laura Pennanen Pohjois-Haagan yhteiskoulu – Johanna Ranta-aho Pohjois-Haagan Yhteiskoulu 63 62

Yläaste
Pojat

Välierät: Patrick Stenfors Kuninkaanhaan koulu – Jason Sormunen Haukilahden koulu 62 62, Masi Sarpola Sydän-Laukaan koulu – Ilari Vesanen Kalajärven koulu 61 76
Tytöt
Välierät: Ella Haavisto Langinkosken koulu – Karolina Hakala Sammon koulu 64 63, Paula Joukanen Haagan peruskoulu – Bea Kivikoski Mattlidens skola 64 60
Harrastajasarja
Pojat

Välierät: Henrik Haavisto Maskun yläaste – Joel Helén Joensuun normaalikoulu 46 76 64, Alari Puhakka Pielisjoen koulu – Joel Itänen Seinäjoen yhteiskoulu 62 63
Tytöt
Välierät: Anna Wall Tyryn koulu – Anna-Maaria Itänen Seinäjoen yhteiskoulu 61 60, Emilia Sundell Kasavuoren yläaste – Ilona Piironen Linnajoen yläaste 61 62

Ala-aste
Pojat

Välierät: Aleksi Löfman Haagan peruskoulu – Oliver Saarinen Jupperin koulu 61 63, Oskari Eerola Lahden yhteiskoulu – Oskar Antinheimo SYK 76 60
Poikien lohdutussarja
Loppuottelu: Samuel Kettunen Utran koulu, Joensuu – Tomas Piltonen Harjulan koulu Klaukkala 63 46 [10-5]
Tytöt
Välierät: Lotta Heiskanen Kypärämäen ala-aste – Ella Tuomela Mankkaanpuron koulu 64 61, Emilia Salo Liedenpohjan ala-aste – Stella Erlund The English School 63 36 64
Tyttöjen lohdutussarja
Loppuottelu: Helmi Kivistö Karamzinin koulu, Espoo – Isabella Fredriksson Hakarinteen koulu, Tammisaari 75 75

Stage 1 (vihreätäpläpallo)
Pojat

Välierät: Daniel Kotka Sirkkala skola – Axel Eriksson Cygnaeus skola 26 60 61, Axel Valavaara Scandinavian School – Samuli Holmberg Urpolan koulu
Lohdutussarja
Loppuottelu: Amos Nyström Sirkkala skola – Samuel Kautto Itäkeskuksen peruskoulu 64 62
Tytöt
Välierät: Asta Miettinen Snellmanin koulu – Marissa Minetti Sammon koulu 60 61, Lotta Nurminen Cygnaeus skola – Sofie Erlund The English School 75 75
Lohdutussarja
Loppuottelu: Salla Kaukonen Kilon koulu – Enni Katara Heteniityn ala-aste 63 62

 

Jaa:

Seuraava uutinen: Vuoden 2014 lopun… →