Tennisripari Saksassa 6.-16.5.2011

16.8.2010  |  10:45

Järjestyksessään 37. tennisrippikoululeiri ”Tennari” järjestetään 6.-16.5.2011 Ambergissa Saksassa. Sillä tennareita on järjestetty vuodesta 1992 lähtien.
Tulevan leirin ensimmäien tapaaminen on vuoden lopulla  koululaisten SM-turnauksen yhteydessä sekä vanhempien että rippikoululiasten kanssa.
Leiristä:
Leirille matkustetaan joko laivalla Travemündeen tai lentokoneella Berliiniin ja tilausajolla Ambergiin. Matkustustapa ratkeaa syksyn aikana.
Leirillä on aamupäivisin kolme tuntia tennistä ja iltapäivisin riparia. Riparista vastaa tennispastori Elias Muilu, joka on pitänyt kaikki tennarit, ja tenniksestä Smash-Espoon uusi päävalmentaja Mika Muilu, joka on ollut aikaisemmin nelisen vuotta päävalmentajana juuri Ambergissa.
Majoitus on nuorisomajatalossa, joka soveltuu käyttöön erinomaisesti, tilat ovat mainiot myös vapaa-ajan viettoon. Emännyydestä vastaa diakonissa-sairaanhoitaja Leena Muilu. Pääateria syödään ravintolasssa. Riparin muut ohjaajat ja isoset tulevat Pakilan seurakunnasta.
Leiriläisillä on myös mahdollisuus tutustua viehättävään baijerilaiseen Ambergin kaupunkiin.
Tennari on tarkoitetu kilpaileville ja aktiivisesti tennistä harrastaville nuorille, jotka jaetaan kolmeen tasoryhmään. Riparille otetaan korkeintaan 24 nuorta.
Itse ripari on elämyksellinen ja luova rakentuen erityyppisistä sessioista. Likkeelle lähdetään nuorten elämäntilanteesta, heille tärkeistä asioista ja kysymyksistä. Hyvän fiiliksen rakentaminen ja vuorovaikutus ovat tärkeitä.
Konfirmaatio on Pakilan kirkossa Helsingissä 3.9. 2011. Riparin kokonaishinta on 1120 euroa.
Ilmoittautuminen: eliasm379@gmail.com
Kyselkää lisää (kysykää myös entisiltä tennareilta!) Elias Muilu 0400-525626
Ilmoittautuneille lähetetään myöhemmin tarkemmat tiedot.

Jaa:

Seuraava uutinen: Suomalaisjuniorit ITF-rankingissa 16.8.… →