Tennisliiton viestintäpäällikkö vaihtuu – Jarno Tiusanen aloittaa viestintäpäällikkönä 1.7. alkaen

25.6.2018  |  21:52  |  Artikkeli, Yleinen

20171117 Helsinki, Clarion Hotel. Tennisgaala 2017

Tennisliiton viestintäpäällikkönä maaliskuun alusta toiminut Mikko Peltonen siirtyy Tennisliitosta Pohjola-filmiin TV-tuotantojen pariin ja uutena viestintäpäällikkönä aloittaa Jarno Tiusanen 1.7. alkaen. Osalle suomalaisesta tennisväestä Tiusanen onkin tuttu, kun hän työskenteli Jyväskylän Tennisseuran (JTS) markkinointivastaavana. Viimeisimmässä Tennisgaalassa hänet palkittiin vuoden 2017 Seuratoimijana. Tenniskenttien ulkopuolella on hän työskennellyt markkinointi- ja myyntitehtävissä sekä kouluttautunut urheilujohtamisen maisteriksi.

– On erittäin upeaa päästä työskentelemään Tennisliittoon. Olen ollut mukana tenniksessä monessa eri roolissa: seuran vapaaehtoisena, pelaajana, hallituksen jäsenenä ja työntekijänä niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Paljon olen nähnyt ja paljon on vielä näkemättä. Olen erittäin innoissani tästä mahdollisuudesta ja koenkin pystyväni vahvistamaan sekä viemään liiton viestintää eteenpäin, Tiusanen kertoo.

Viestintäpäällikkö vastaa kokonaisuudessaan Tennisliiton viestinnästä. Tehtävänkuvaan kuuluvat muun muassa sisäisen ja ulkoisen viestinnän suunnitteleminen ja toteutus, mediasuhteet, tapahtumamarkkinointi ja liiton imagon sekä brändin vahvistaminen.

– Suomalaisella tenniksellä menee tällä hetkellä hienosti niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Pelaaja- ja harrastajamäärämme ovat kasvussa, seura- ja kilpailutoiminta on aktiivista ja viime aikoina olemme päässeet useasti näkemään sekä lukemaan meidän kärkipelaajiemme hienoista otteista kansainvälisillä kentillä. Onkin mukavaa päästä käärimään hihat ja hyödyntämään sekä kehittämään tätä positiivista kehityssuuntausta. Viestintä on nykypäivänä keskiössä monessa asiassa ja peräänkuulutankin sen systemaattisuutta ja aktiivisuutta, kommentoi Tiusanen kohta alkavaa uutta työtään.

Jarnon tavoittaa 1.7. alkaen sähköpostitse jarno.tiusanen@tennis.fi tai puhelimitse 050-406 2350

Lisätietoja
Teemu Purho, 040-523 1797

Jaa:

Seuraava uutinen: Senioreiden SM-kilpailut käynnistyivät… →