Tennisliiton valmentajakoulutukset 2019

13.2.2019  |  10:50  |  Seurat

Vuonna 2018 Suomen Tennisliiton valmentajakoulutuksiin osallistui yhteensä 112 valmentajaa eri tasoilla. Valmentajakoulutuksissa tavoitteena oli selkeä yhtenäinen linja ja koulutuksien vastaaminen tiiviisti valmentajien työnkuviin seuroissa.

Koulutuksissa tavoitteena on myös valmentajaverkoston rakentaminen sekä oppimishalun sytyttäminen ohjaajilla ja valmentajilla.

Koulutuslinjassa pyrimme vastaamaan nykyvalmennuksen aikaan. Miten rakennat pätevyyden tunteen valmennusryhmissä jokaiselle pelaajalle. Miten saat jo pienestä kehitettyä autonomian tunnetta, mikä mahdollistaa hyvin tennikseen koukuttumista. Vaikka tennis on yksilölaji, niin meidän pitää pystyä luomaan yhteisöllisyyttä seuratoimintaan. Jokaisella hyvällä seuratoiminnalla ja valmentajalla löytyy: tavoitteet, merkitys toiminnalle ja toiminnan arvot ohjaavat hyvää toimintaa.

Tennisliiton koulutuspäällikkö Harri Suutarinen ohjeistamassa pelaajaa, kuva: Kari Kuukka

Tennisvalmennuksessa linjamme nojaa pelilähtöiseen valmennukseen. Tämä tarkoittaa sitä, että jokainen tenniksessä toistuva pelitilanne ja taktinen päätös eri tilanteissa linkittyy tennikseen. Näissä tilanteissa tarvitset eri työkaluja selvitäksesi niistä ja käymme myös tarkasti läpi teknisiä vaatimuksia taktiikan pohjalta. Ominaisuuksien kehittämisessä huomioidaan pelaajien lyöntitilanteen kehittämisen lisäksi myös miten pelaaja osaa havainnoida, ennakoida ja reagoida lyöntien välissä. Ne ovat yhtä lailla harjoiteltuja asioita jotka mahdollistaa laadukkaan pallon lyömisen.

Alempia tasokoulutuksia tullaan myös vuoden aikana tekemään eri paikkakunnilla ja alueilla tarpeiden mukaan. Olkaa siis aktiivisesti seuroista yhteyksissä koulutustarpeisiin liittyen. Vuoden 2019 aikana tulemme myös tekemään seminaareja eri teemoihin ja näistä laitamme viestiä seurojen avainhenkilöille.

Tervetuloa valmentajakoulutuksiin kehittämään omaa ja seuran valmennuksen laatua sekä verkostoitumaan valmentajakollegoiden kanssa.

Lisätiedot:
Harri Suutarinen – Tennisliiton koulutusvastaava
harri.suutarinen(at)pajulahti.com
puh. 0447755348

TENNISLIITON VALMENTAJAKOULUTUKSET 2019:

OHJAAJAKOULUTUS TASO 1
Paikka ja aika: Myllypuro, Helsinki: 23.-24.3. & 27.4.
Kouluttaja: Harri Suutarinen
Ilmoittautumiset: harri.suutarinen(at)pajulahti.com– 14.3. torstaihin mennessä.
Koulutuksen hinta: 280 € (sisältää ohjelman ruokailuineen ja materiaalit)

SEURAVALMENNUS TASO 2
Paikka ja aika: Pajulahti – alkaa elokuussa 2019
Kouluttajat: Harri Suutarinen & Jussi Koivisto
Haku: osoitteeseen harri.suutarinen(at)pajulahti.com– 31.5. mennessä.
Koulutuksen kesto: kolme viikonloppua Pajulahdessa ja etätehtävät jaksojen välissä
Koulutuksen hinta: 690 € 

KILPAVALMENNUS TASO 3
Paikka ja aika
Pajulahti: 5.-7.4., 24.-26.5.
Tampere: kilpailutoiminta Challenger-viikolla kolme päivää (viikko 30)
Viimeinen jakso Pajulahdessa elokuussa – päivämäärät selviää myöhemmin.

Kouluttajat: Saku Siivonen & Harri Suutarinen + vierailevia kouluttajia
Haku: osoitteeseen harri.suutarinen(at)pajulahti.com– 15.3. mennessä (mainitse nykyinen toimenkuva/työtehtävä ja mitä tavoitteita sinulla on kilpavalmentajana)
Koulutuksen kesto: neljä kolmen päivän koulutusta ja etätehtävät lähijaksojen välillä
Koulutuksen hinta: 990 €

Jaa:

Seuraava uutinen: TEHO Sport Tennisliigan… →