Tennisliiton valmentaja- ja ohjaajakoulutukset 2018

23.3.2018  |  17:10  |  Seurat

Tennisliiton tasokoulutukset 1-3 ovat tällä hetkellä käynnissä. Valmentajia on koulutuksissa mukana yhteensä 67. Lasten valmennukseen suunnattu ensimmäinen seminaari Mark Tennantin johdolla Helsingissä lähti hyvin liikkeelle 30 osallistujan voimin ja jatkuu vuoden aikana alueellisilla päivän koulutuksilla kesäkuussa Oulussa, syyskuussa Tampereella ja joulukuussa Turussa. Ensimmäinen aikuisvalmennuksen kehityspäivä tullaan pitämään huomenna Talissa, jossa mukana on noin 20 aikuisvalmennuksesta kiinnostunutta.

Valmentaja- ja ohjaajakoulutukset 2018

Yllä olevan linkin kautta löytyvälle sivulle tullaan päivittämään jatkossa myös seminaarit ja jatkokoulutukset. Koulutusasioissa voitte myös olla yhteydessä Tennisliiton koulutuspäällikkö Harri Suutariseen.

 

Kuvaaja ja kuvankäsittely: Kari Kuukka

Jaa:

Seuraava uutinen: Suomalaiset nelinpelifinaaleissa… →