Tennisliiga jää joulutauolle mielenkiintoisista asetelmista

3.12.2017  |  17:24

Sunnuntaisen Tennisliiga-kierroksen voittajajoukkueita olivat miehissä Smash-Kotka, HLK, TaTS ja Smash sekä naisissa GT, ÅLK, TaTS ja HVS. Kuuden pelatun runkosarjakierroksen jälkeen on nyt liigan aika jäädä joulutauolle – tammikuussa ratkaistaan pudotuspelijoukkueet sekä putoamiskarsintoihin ajautuvat.

Miehissä Smash-Kotka, HLK, TaTS ja Smash voitoikkaina tauolle

Päivän ensimmäisessä kamppailussa kohtasivat Variston Tennis (VarTe) ja Smash-Kotka. Isäntäjoukkue VarTe havitteli lisää pisteitä päästääkseen mukaan pudotuspelitaistoon ja toisaalta varmistaakseen liigapaikkaansa – kotkalaiset tavoittelivat myös vahvistusta asemalleen pudotuspelitaistossa. Vierailijoiden Ivan Nedelkon (ATP-304) voitto Aleksi Löfmanista 6-2 6-2 ja Ville-Petteri Ahdin 6-3 6-4 –voitto Mikko Rouvalasta siivittivät kotkalaiset lopulta 3-1 –kokonaisvoittoon.

– Omat haasteensahan siinä on aina lähteä vieraspeleihin, vähän oli alkuun vaikeuksia alustan kanssa, mutta lopulta alkoi sujua paremmin – VarTe:lla oli myös nuori ja nälkäinen joukkue vastassa. Ivanin ja Ville-Petterin otteet olivat isossa roolissa. Kokonaisuudessaan pelit olivat hyvät ja saatiin tärkeitä pisteitä mukaamme. Runkosarjan viimeisille kierroksille tavoitteenamme on jatkaa hyvää virettämme ja päätyä lopulta neljän parhaan joukkoon, kertoi Smash-Kotkan Pasi Ahti tärkeiden pisteiden varmistuttua.


VarTe:n Aleksi Löfman ja Smash-Kotkan Ivan Nedelko valmiina ottelun arvonnassa

Valkeakosken Tennisseura (VT) yritti saada kelkkaansa käännettyä viikonlopun toisessa kotiottelussaan HLK:ta vastaan. Kovassa vireessä olevat helsinkiläiset hakivat kuitenkin vakuuttavan 4-0 –voiton. Karl Kiur Saaren (ATP-1858), Juuso Ojasen ja Masi Sarpolan voitot nostivat helsinkiläiset sarjataulukossa jo yhden pisteen päähän alkukautta hallinneesta HVS-Tenniksestä. Viikonloppuna kahta kaksin- ja kahta nelinpelivoittoa ottamassa ollut Sarpola kommentoi joukkueensa otteita seuraavasti:

– Meni ihan hyvin meidän puoleltamme. Valkeakoskella ei ollut ihan ykkösmiehistö paikalla, mutta meiltä aika rutiinisuoritus ja –voitto. Ykkösten pelistä meinasi tulla tiukka, mutta lopulta sekin kääntyi meille. Hyvistä asemista päästään runkosarjan ratkaisukierroksille.

Eilen Pirkanmaan herruuden napannut Tampereen Tennisseura (TaTS) jatkoi siitä mihin eilen jäi. Ilman ykkös- ja kakkospelaajansa, Harri Heliövaaraa ja Aleksi Tuukkasta, matkassa ollut hallitseva mestari Sata-Tennis ei pystynyt horjuttamaan tamperelaisia. Lauri Kiiski, Ristomatti Lanne ja Tero Vilen nappasivat viikonlopun toisen 4-0 –voittonsa tyylikkäästi.

Turussa Jarkko Nieminen Areenalla lyöntejä vaihtoivat Turun Verkkopalloseura (TVS) ja helsinkiläinen Smash. Smashin vahva vire jatkui myös viikonlopun toisessa ottelussa. Vladimir Ivanov (ATP-623) voitti ykkösten tiukassa ottelussa Leevi Säätelän 6-7 6-3 10-7. Kakkosten ottelussa Hermanni Tiainen voitti Eero Antosen ja kolmosten väännössä Matias Järvi kukisti Tero Löytänän. Myös nelinpeli kirjattiin suoraan kahdessa erässä Smashille.

GT, ÅLK, TaTS ja HVS vahvoja naisten kierroksella

Grani Tennis (GT) ja Smash-Kotka kohtasivat tänään Freedom Fund Arenalla jännittävässä keskikastin taistelussa. Kotijoukkueen nuoret Lotta Heiskanen ja Emilia Hartman astuivat esille kaksinpeleissä tuoden arvokkaat voitot. Heiskanen kukisti ykkösten ottelussa Nina Saarelaisen kolmessa erässä ja Hartman voitti Venla Ahdin tiukasti kahdessa erässä. Nelinpelissä Saarelainen/Ahti olivat etevämpiä ja saivat näin otettua tärkeän vieraspisteen.

– Tasaisia olivat molemmat kaksinpelit. Lotta jaksoi lopussa piirun verran Ninaa paremmin ja Emilia puolestaan oli ratkaisevilla hetkillä Venlaa huolellisempi. Nelinpelissä nähtiin vaihtelevia tilanteita ja pitkiä palloralleja. Lopulta Smash-Kotka ja varsinkin Venla oli vahvempi ratkaisija verkolla, kommentoi GT:n Kirsi Lassooy.


Smash-Kotkan Nina Saarelainen ja Venla Ahti sekä GT:n Emilia Hartman ja Lotta Heiskanen

Naisten sarjakärki HVS jatkoi erittäin vahvaa pelaamistaan TVS:n vieraana Jarkko Nieminen Areenalla Turussa. Sabrina Santamaria ja Anastasia Kulikova toivat jälleen kaksinpelivoitot ja nelinpelissä Emma Laine yhdessä Kulikovan kanssa varmistivat täyden pistepotin.

Smash Centerillä Helsingissä kohtasivat Smash ja ÅLK. Ennen kierroksen kohtaamistaan olivat joukkueet jaetulla kolmannella sijalla. ÅLK oli parivaljakosta tänään etevämpi vieden otteluvoitot 3-0. Kaksinpeleissä Venla Andersson voitti Kristiina Parviaisen 4-6 6-1 10-6 ja Fanny Törn vei ottelun Sofia Holopaista vastaan puhtaasti 6-0 6-0. Andersson/Törn voittivat myös nelinpelin Piia Suomalaista ja Parviaista vastaan lukemin 6-3 6-4. Smashille viikonloppu oli vaikea, sillä joukkue tippui runkosarjan toiselta sijalta viidennelle sijalle.

– Latauksemme oli otteluun kova, sillä pudotuspeleihin pääseminen on tavoitteenamme. Fanny pelasi tosi upeasti sekä kaksin- että nelinpelissä. Omakin peli parani koko ajan ja lopulta sain ottelun käännettyä kovalla työn teolla. Ottelutiebreikissa pääsin heti alussa johtoasemaan ja pystyin ylläpitämään sen. Tästä on mukava jäädä joulutauolle ja kohti runkosarjan viimeistä ottelua, jossa pelissä on Turun herruus TVS:aa vastaan, tunnelmoi todella tyytyväinen Andersson.

Tampereella kovavireinen TaTS jatkoi hurjaa tahtiaan Lahden Verkkopalloseuran (LVS) kustannuksella. Mariella Minetti ja Emma Eerola olivat vakuuttavia kaksinpeleissä ja nelinpelissäkin parivaljakko Eerola/Milka-Emilia Pasanen oli lahtelaisten Emilia Saloa ja Fiona Kalliota muutamat askeleet edellä.

Tammikuun kierroksilla ratkeaa lopulliset runkosarjasijoitukset

Sekä miesten että naisten sarjoissa alkavat kärkijoukkueet hiljalleen erottua. Molemmissa sarjoissa keskikasti on kuitenkin tasainen, varsinkin naisten puolella tilanne on suorastaan kutkuttavan jännittävä. Miesten puolella pudotuspeleihin ovat tällä hetkellä tyrkyllä HVS, HLK, Smash, TaTS, Smash-Kotka ja Sata. Naisissa HVS, TaTS, ÅLK ja GT ovat matkalla kohti pudotuspelejä. Täytyy kuitenkin muistaa, että neljännen ja kahdeksannen ero on vain kaksi pistettä, joten runkosarjan päätöskierroksella on paljon pelissä pudotuspelejä ja putoamiskarsintoihin ajautumista ajatellen.

Nyt on kuitenkin joulutauon paikka Tennisliigassa. Sarja palaa tauolta 13.-14.1.2018, kun miesten puolella pelataan täydet kierrokset. Runkosarjan päätöskierros on vuorossa 27.1.2018.

TENNISLIIGAN KOTISIVUT

Jaa:

Seuraava uutinen: Mia Eklund juhlaviikon… →