Tenhunen uusi mestaruutensa

18.12.2006  |  17:05

Pyörätuolitenniksen SM-kisoissa Partaselle yllätyspronssia

Pyörätuolitenniksen SM-kilpailut pelattiin 16.12.2006 Talin Tenniskeskuksessa, Helsingissä.
Taliin tuli neljä pelaajaa ratkomaan mitalien kohtaloa. Paikalla oli maan parhaimmisto Jussi Juntusta lukuun ottamatta.
Ensimmäiselle kierrokselle hallitseva mestari Taneli Tenhunen sai vastaansa nuoren Teemu Partasen. Teemun taidot ovat kehittyneet vuodessa paljon, mutta Tanelin vahva esitys toi 6-0, 6-1 voiton.Tenhunen meni voitolla finaaliin ja Partanen pelaamaan pronssista.
Toisesta finaalipaikasta käytiin tiukka kamppailu Antti Metson ja Ari Aallon välillä.
Toistensa pelityylit hyvin tuntevat pelurit pelasivat kaksituntisen taiston, josta ei jännitystä puuttunut. Pienen onnen siivittämänä Aalto voitti ottelun 7-6 (5), 7-5.
Pronssiottelu ja finaali käynnistyivät vain puolitoista tuntia Metson ja Aallon välisen ottelun jälkeen. Pitkän sairastelun jälkeen nousukuntoa hakeva Antti Metso kohtasi pronssiottelussa nopean Teemu Partasen. Teemu oli jo aiemmin syksyllä kertonut syöttönsä parantuneen huimasti.
Tästä Antti sai esimakua Teemun ensimmäisessä syöttövuorossa, jossa Teemu syötti kaksi ässää. Antti ei tästä säikähtänyt, vaan luotti peruspeliinsä ja laittoi Teemun liikkeelle. Antin fysiikka teki kuitenkin tenän, kun Teemu tuntui ehtivän jokaiseen palloon ja pallorallit venyivät koko ajan pidemmiksi. Partanen otti ensimmäisen mitalinsa numeroin 6-2, 7-5.
Finaalista odotettiin Taneli Tenhusen näytöstä. Olihan hyvin harjoitellut Tenhunen vielä piessyt Aaltoa harjoitusotteluissa kolmeen kertaan syksyn aikana. Ensimmäisessä erässä Tanelin kone vähän yski ja Arin syötönpalautukset ja lyönnit napsahtelivat viivojen tuntumaan aiheuttaen Tanelille harmaita hiuksia. Ensimmäinen erä menikin yllättäen Arille 6-3.
Toinen erä oli melkein edellisen vastakohta: Arin lyönnit olivat rajojen ulkopuolella ja Tanelin hyvä kämmenlyönti teki pahaa jälkeä toisella kenttäpuoliskolla. Erä meni Tanelille helposti 6-1. Kolmas erä oli tasaisempi, mutta silti Tenhusen hallitsema. Aallolla oli muutamia mahdollisuuksia tehdä Tenhusen elämästä hankalampaa, mutta "breikki"-tilanteissa Taneli oli hyvin hereillä ja pelasi pelien loput vahvasti. Erä 6-3 ja ottelu 2-1 Tanelille.
Taneli Tenhunen voitti toisen mestaruutensa.
Ilahduttavaa oli seurata Teemu Partasen kehittymistä huimin harppauksin. Toivottavasti hänestä saadaan kuulla jatkossakin. Hän on myös lahjakas koripalloilija, joka odottelee maajoukkuekutsua ensi vuoden EM-kisoihin.
Taneli Tenhusen yhteistyö valmentajansa Eero Saaren kanssa on tuottanut hedelmää, ja kehitys on aikataulussa. Mestaruus, joka on vain yksi pieni virstanpylväs matkalla paralympialaisiin, ei yllättänyt ketään.

Pyörätuolitenniksen SM-kilpailut 2006
Tali, Helsinki 16.12.2006

Välierät: Taneli Tenhunen – Teemu Partanen 60 61, Ari Aalto – Antti Metso 76(5) 75
Pronssiottelu: Teemu Partanen – Antti Metso 62 75
Loppuottelu: Taneli Tenhunen – Ari Aalto 36 61 63

Jaa:

Seuraava uutinen: Laaksonen juniorien Orange… →