TEHO Sport Finnish Tour: Orpana ja Virtanen vakuuttaviin turnausvoittoihin

4.10.2020  |  18:45  |  Raportit

Vuoden 7. TEHO Sport Finnish Tour Kotkassa on saatu päätökseen. Molempien sarjojen ykköseksi sijoitetut pitivät kilpailussa pintansa, kun naisissa voittoa juhli Oona Orpana (Smash-Kotka) ja miehissä Otto Virtanen (HVS).

Orpana vakuuttavasti turnausvoittoon

Naisten sarjan ykkössijoittettu Oona Orpana oli raivannut tiensä turnauksen finaaliin varmasti ilman erä tappioita. Toinen finalisti Ella Haavisto (Smash) puolestaan urakoi välierissä täydet kolme erää kukistaen kakkoseksi sijoitetun Liisa Vehviläisen (ÅLK) 1-6 6-4 6-0. Finaalin Orpana aloitti terävästi murtaen heti ensimmäisessä syöttövuorossa Haaviston syötön. Erä myös jatkui Orpanan hallinnassa. Suomen ranking ykkönen ei antanut tuumaakaan periksi ja pitkät pallorallitkin kääntyivät Orpanan eduksi. Avauserän lukemat 6-0 Orpana sinetöi läpisyötöllä.

Toisen erän alussa Haaviston virheet ja Orpanan painostus vei ykkössijoitetun 2-0 johtoon. Seuraavat kaksi peliä olivat kuitenkin tiukkaa taistelua. Molemmat ratkesivat pitkän kaavan kautta Orpanan eduksi. Erän viidennessä pelissä Haavisto onnistui katkaisemaan Orpanan kymmenen pelin voittoputken kaventaen tilanteen 4-1. Orpana ei kuitenkaan tästä hetkahtanut ja voitti seuraavat kaksi peliä. Erinomaisen esityksen turvin, ykkössijoitettu Orpana kruunattiin TEHO Sport Finnish Tourin mestariksi luvuin 6-0 6-1.

Turnausvoitosta Orpana oli iloisin mielin.

-Tosi hyvät fiilikset, tuntuu aina hyvältä voittaa kisa. Oma peli sekä ottelutuntuma parani  jokaisessa matsissa kohti finaalia, mikä oli omalta osaltani kisan paras ottelu.

Oona Orpana & Ella Haavisto

Virtanen juhli mestaruutta miesten sarjassa

Miesten sarjassa ykköseksi sijoitettu Otto Virtanen eteni loppuotteluun voittaen aamun välierässä Leevi Säätelän (HVS) 6-2 7-6(4). Toiselta puolelta kaaviota finaaliin eteni pienoinen yllätysnimi Roni Hietaranta (HVS). Hietaranta ei kuitenkaan sunnuntaiaamuna joutunut urakoida välierissä kauaa, sillä Lauri Kiiski (TaTS) joutui luovuttamaan kamppailun alkumetreillä loukkaantumisen vuoksi.

Loppuottelu Virtasen ja Hietarannan välillä alkoi kolmella syötönmurrolla. Neljännessä pelissä Suomen maajoukkue pelaaja Virtanen onnistui ottelussa ensimmäistä kertaa syötönpidossa siirtyen 3-1 johtoon. Virtanen jatkoi vahvaa peruslyöntipeliä halliten ottelun kulkua. Avauserän voitti Virtanen 6-1.

Toiseen erään Hietaranta sai hyvän lähdön, kun hän onnistui murtamaan ykköseksi sijoitetun Virtasen syötön siirtyen 1-0 johtoon. Hietarannan johtoasema ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä Virtanen hankki syötönmurron takaisin heti seuraavassa pelissä. Virtanen jatkoi hyvällä tasolla ottelun loppuun asti. Erityisesti Virtasen palautustyöskentely oli erinomaista, sillä Hietaranta ei onnistunut loppuottelussa voittamaan yhtäkään peliä omalla syöttövuorolla. Finaalin loppulukemat 6-1 6-1 Virtanen sinetöi kovalla ykkössyötölla.

Virtanen itse oli tyytyväinen viikonlopun esitykseen.

– Hyvä fiilis oli koko viikonlopun kentällä. Peli kulki hyvin, eikä ollut suurempia ongelmia sen kanssa.

Virtanen & Hietaranta

LOPPUOTTELUT

[1] Oona Orpana, Smash-Kotka – [3] Ella Haavisto, Smash 6-0 6-1

[1] Otto Virtanen, HVS – [8] Roni Hietaranta, HVS 6-1 6-1

VÄLIERÄT

[1] Oona Orpana, Smash-Kotka – Stella Remander, Lo-Te 6-1 6-3
[2] Liisa Vehviläinen, ÅLK – [3] Ella Haavisto, Smash 6-1 4-6 0-6

[1] Otto Virtanen, HVS – Leevi Säätelä, HVS 6-2 7-6(4)
[5] Lauri Kiiski, TaTS – [8] Roni Hietaranta, HVS 1-2 rtd

7. TEHO SPORT FINNISH TOUR | SMASH-KOTKA, KOTKA

Jaa:

Seuraava uutinen: Viikkoennakko 41/2020 – →