TaTs osti Tampere Open Oy:n

12.5.2015  |  13:16

 

Tampereen Tennisseura on ostanut kesän ATP-turnausta pyörittävän Tampere Open Oy:n osakekannan. Kilpailunjohtaja Veli Paloheimo toimii myös Tampere Openin toimitusjohtajana. 

TaTS kuvailee siirtoa luonnolliseksi jatkumoksi toimintansa kehittämiselle. 

– Sekä seura että halliyhtiömme toiminta ovat kasvaneet. Nyt turnaus jatkuu meidän johdollamme, TaTS:in toiminnanjohtaja Hannu Granroth kertoo.

Tampere Open pelattiin ensi kertaa Timo Salmen ideasta 1982. Sijoittajat ostivat osakeyhtiön 2006 ja nyt omistajana on menestys- ja suurseura TaTS. Osakeyhtiön kautta seura voi laajentaa toimintaansa erilaisiin tapahtumiin, kuten konsertteihin tai messuihin.

Kesän 2015 Aamulehti Tampere Open pelataan Ruotulan tenniskeskuksessa 18.-26. heinäkuuta. ATP Challenger -turnauksessa tarjotaan tänä vuonna pelaajille majoitus, joten 50 000 dollarin kilpailussa voidaan jakaa pisteitä 75 000 dollarin kilpailun edestä. Tenniskeskuksessa pelataan samaan aikaan naisten 10 000 dollarin ITF-kilpailu. Turnauksen yleisömagneetti on Jarkko Nieminen, joka ylsi viime vuonna Tampereella finaaliin.

Jaa:

Seuraava uutinen: Uusi yhteistyö: Miesten… →