Tampere Openin mestariksi Sumit Nagal

23.7.2023  |  13:48  |  Raportit

Sumit Nagal on kaksinpelin mestari Tampere Openissa.

KAKSINPELIN LOPPUOTTELU
[7] Sumit Nagal (IND) – [5] Dalibor Svrcina (CZE) 6-4, 7-5

NELINPELIN LOPPUOTTELU
[3] Szymon Kielan/Piotr Matuszewski (POL) – Vladyslav Orlov (UKR)/Adam Taylor (AUS) 6-4, 7-6(7)

TULOKSET & KAAVIOT
KUVAGALLERIA

Kaksinpelifinaalissa kohtasivat läpi viikon vahvasti pelanneet viidenneksi sijoitettu tsekkiläinen Dalibor Svrcina (ATP-193) ja seitsemänneksi sijoitettu intialainen Sumit Nagal (ATP-231). 20-vuotias Svrcina haki finaalissa uransa kolmatta ja Nagal neljättä Challenger-mestaruutta. Loppuottelua oli saapunut Tampereen Tenniskeskukselle seuraamaan lähes 500 katsojaa.

Ottelun alku oli juuri sellainen kuin odottaa saattoi. Kaksi turnauksen parasta liikkujaa ja äärimmäisen varmaa pelaajaa saivat heti alusta lähtien aikaan pitkiä ja tasaisia palloralleja. Alussa oli terävämpänä liikkeellä Svrcina, joka kiihdytti murrolla 4-1 johtoon. Erän seitsemännessä pelissä Nagal otti murron takaisin siirtäen tulostaulun lukemiin 3-4, pelikellossa oli tässä vaiheessa pelattuna jo 33 minuuttia. Murron myötä Nagal sai vahvan ja aiempaa hyökkäävämmän peliotteen, joka siivitti hänet erävoittoon 6-4.

Nagalin peliote näytti tekevän toisesta erästä läpijuoksun, sillä hän vei ottelussa peräti yhdeksän peliä putkeen, mikä takasi 6-4, 4-0 johdon. Sitkeä Svrcina tuli kuitenkin vielä peliin mukaan. Tsekki pelasti ottelupallon syötössään 3-5 tilanteessa komealla hyökkäyskuviolla; Svrcina pelasti myös kaksi ottelupalloa Nagalin syöttäessä 6-5 tilanteessa. Lopulta neljäs ottelupallo toi helpotuksen intialaiselle ja mestaruuden erin 6-4, 7-5. Ottelu kesti tunnin ja 44 minuuttia.

“Finaali oli odotetun tiukka. Dalibor on loistava pelaaja, jolla on korkea peliäly; harvoin tulee pelattua hänenlaistaan vastaan. Ottelun alussa hätäilin liikaa, mikä johti virheisiin. Mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä paremmin pääsin hänen rytmiinsä kiinni ja onnistuin lyöntivalinnoissani. Vaikka johdin 4-0 toista erää, tiesin ettei ottelu ole vielä ohitse, sillä hän on niin kova taistelija. Pysyin rauhallisena ja onnistuin lopussa palaamaan voittavaan strategiaani, mikä lopulta toi voiton”, kommentoi Nagal.

Uran neljäs Challenger-voitto oli iso ja merkityksellinen Nagalille, joka pyrkii loukkaantumisten jälkeen takaisin kohti uransa parasta maailmanlistasijoitusta 122 vuodelta 2020. Turnausvoitto nostaa intialaisen maailmanlistan 180 parhaan joukkoon.

“Tuntuu, että olen oikeassa paikassa ja menossa oikeaan suuntaan. Kaksi turnausvoittoa tänä vuonna tuntuu hyvältä; nyt toivon pysyväni terveenä ja pystyväni kilpailemaan tällä tasolla koko loppuvuoden ajan.”

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Tampere Open (@tampereopen) jakama julkaisu

TAMPERE OPENIN TURNAUSVOITTAJAT

MIEHET 1982-2023
2023 Sumit Nagal, Intia
2022 Zsombor Piros, Unkari
2021 Jiri Lehecka, Tsekki
2020 ei pelattu koronapandemian johdosta
2019 Mikael Ymer, Ruotsi
2018 Tallon Griekspoor, Hollanti
2017 Calvin Hemery, Ranska
2016 Kimmer Coppejans, Belgia
2015 Tristan Lamasine, Ranska
2014 David Goffin, Belgia
2013 Jesse Huta Galung, Hollanti
2012 Joao Sousa, Portugali
2011 Eric Prodon, Ranska
2010 Eric Prodon, Ranska
2009 Thiemo de Bakker, Hollanti
2008 Mathieu Montcourt, Ranska
2007 Eric Prodon, Ranska
2006 Florian Mayer, Saksa
2005 Boris Pashanski, Serbia ja Montenegro
2004 Boris Pashanski, Serbia ja Montenegro
2003 Robin Söderling, Ruotsi
2002 Jarkko Nieminen, Suomi
2001 Jarkko Nieminen, Suomi
2000 Johan von Herck, Belgia
1999 Radomik Vasek, Tsekki
1998 Tomas Zib, Tsekki
1997 Attila Savolt, Unkari
1996 Attila Savolt, Unkari
1995 Galo Blanco, Espanja
1994 Brent Larkham, Australia
1993 Christian Ruud, Norja
1992 Kenneth Carlsen, Tanska
1991 Claudio Pistolesi, Italia
1990 Renzo Furlan, Italia
1989 Lars Jönsson, Ruotsi
1988 Andres Vysand, Saksa
1987 Magnus Gustafsson, Ruotsi
1986 Christian Bergström, Ruotsi
1985 Jonas Svensson, Ruotsi
1984 Luca Bottazzi, Italia
1983 Marco Ostoja, Jugoslavia
1982 Peter Bastiansen, Tanska

NAISET 2007-2019
2019 Anastasia Kulikova, Suomi
2018 Francesca Jones, Iso-Britannia
2017 Monika Kilnarova, Tsekki
2016 Piia Suomalainen, Suomi
2015 Lilla Barzo, Unkari
2014 Maria Sakkari, Kreikka
2013 Karen Barbat, Tanska
2012 Sandra Roma, Ruotsi
2011 Piia Suomalainen, Suomi
2010 Alize Lim, Ranska
2009 Sandra Roma, Ruotsi
2008 Martina Balogova,Slovakia
2007 Alise Vaidere, Latvia

Puolalaispari juhli nelinpelimestaruutta

Tampere Openin nelinpelin mestaruuteen pelasivat puolalaiset Szymon Kielan (oikealla) ja Piotr Matuszewski (vasemmalla).

Lauantaina pelatussa finaalissa puolalaiskaksikko kukisti ukrainalais-australialaisparin Vladyslav Orlov/Adam Taylor 6-4, 7-6(7).

Kielanille viikko on erityisesti ikimuistoinen, sillä hän otti täällä ensimmäisen Challenger-tason otteluvoittonsa ja lopulta myös mestaruuden.

“On tosi vaikea kuvailla tuntemuksiani, olen tosi tyytyväinen. Piotr on kokeneempi ja hän auttoi minua päivästä toiseen sekä otteluiden aikana hän antoi paljon neuvoja. Olen voittanut kahdeksan nelinpelin ITF-turnausta, joten tämä ensimmäinen Challenger-voitto tuntuu erityiseltä ja sen avulla pääsen lähemmäksi Challenger-kiertuetta pysyvämmin”, kommentoi Kielan.

Lue koko nelinpelifinaalin raportti täältä.

Jaa:

Seuraava uutinen: Viikkoennakko 30/2023 – →