Uutiset
Tampere Open: Virtanen puolivälierässä ja Niklas-Salminen/Vrbensky välierässä perjantai-iltana
23.7.2026 | 20:40 | Raportit
Otto Virtanen pelasi hienon toisen kierroksen ottelun Tampere Openissa; suomalaispelaaja nähdään perjantai-iltana klo 17.00 alkaen puolivälierässä, jossa vastaan asettuu saksalainen Henri Squire. Myös nelinpelissä jatkuvat hyvät suomalaisotteet, kun Patrik Niklas-Salminen pelaa välierässä perjantaina noin klo 16.30.
Virtanen (ATP-125) kohtasi toisella kierroksella bulgarialaisen Dimitar Kuzmanovin (ATP-395). Kuzmanov, joka oli edennyt tähän vaiheeseen karsinnoista, pyrki kaikin keinoin pysymään suomalaispelaajan kovatempoisessa pelissä mukana. Tässä tehtävässä Kuzmanov ei kuitenkaan onnistunut muutamia murtoja lukuunottamatta, sillä Virtanen onnistui jatkuvasti pysymään hallitsevana osapuolena. Lopulta tulostaululle kirjattiin selvät voittolukemat 6-4, 6-2.
“Todella hyvä peli. Syöttöni kulki tänään ja muutenkin palloralleissa kulki hyvin. Pieniä laskuja tuli ottelun sisällä, mutta ne olivat lyhyitä. Tuntui, että ottelu oli hallinnassani koko ajan ja pääsin paremmin sinuiksi kentän kanssa. Nyt tiedän miten kenttä ja pallot käyttäytyvät. Tästä on hyvä jatkaa perjantai-illan puolivälierään, odotan sitä innolla”, sanoi Virtanen.
KAKSINPELIN PUOLIVÄLIERÄT
Diego Dedura (GER) – Igor Marcondes (BRA) | perjantai klo 13.00
[3] Gauthier Onclin (BEL) – [5] Tom Gentzsch (GER) | perjantai klo 13.00
Maks Kasnikowski (POL) – Hynek Barton (CZE) | perjantai noin klo 14.30
[2] Otto Virtanen (FIN) – [6] Henri Squire (GER) | perjantai klo 17.00

Torstai-iltana pelattiin päätökseen myös nelinpelin puolivälierät, joissa nähtiin kaksi suomalaista. Ensin välieräpaikkaa hakivat Oskari Paldanius ja puolalainen Alan Wazny. Kaksikko haastoi kolmanneksi sijoitetut hollantilaiset Jarno Jans/Niels Visker, mutta taipuivat erin 4-6, 4-6.
Päivän pelit päättyivät keskuskentän otteluun Patrik Niklas-Salminen/Michael Vrbensky (CZE) – Szymon Kielan (POL)/Maximilian Neuchrist (AUT). Niklas-Salminen/Neuchrist ottivat komean voiton ottelu-tie-breikin kautta 6-4, 3-6, 11-9. Tamperelaislähtöinen Niklas-Salminen hakee uransa ensimmäistä kotiturnausvoittoaan – aiemmat parhaat saavutukset ovat kaksi finaalipaikkaa vuosilta 2022 ja 2015.
“Tuntuu tosi hyvältä, oli ylä- ja alamäkiä ottelussa, mutta taistelimme hyvin loppuun asti. Varsinkin ottelu-tie-breikissä pelasimme tärkeissä pisteissä todella hyvin; sain muutamia hyviä palautuksia ja Michael syötti läpi ottelun hyvin”, kertoi Niklas-Salminen.
NELINPELIN VÄLIERÄT
[1] Patrik Niklas-Salminen (FIN)/Michael Vrbensky (CZE) – [3] Jarno Jans/Niels Visker (NED) | perjantai noin klo 16.30
Jannik Opitz/Louis Wessels (GER) – Matt Ponchet (FRA)/Oskar Poulsen (DEN) | perjantai noin klo 15.00

KAAVIOT
KAKSINPELIN KARSINTA KAAVIO
KAKSINPELIN PÄÄSARJA KAAVIO
NELINPELIN PÄÄSARJA KAAVIO
OHJELMA
OTTELUJÄRJESTYS
LIPUT
OSTA LIPUT TIKETTI.FI
Jaa:
