Talermosta OK:n puheenjohtaja

18.11.2004  |  09:50

Jukka Roiha jäi niukasti hallituspaikasta

Amer-yhtymän toimitusjohtaja Roger Talermo on Suomen Olympiakomitean uusi puheenjohtaja. Olympiakomitean valtuuskunta valitsi Talermon nelivuotiseen luottamustehtävään syyskokouksessaan Helsingissä keskiviikkona. Puheenjohtajaksi ehdotettiin Talermon lisäksi Ilkka Kanervaa ja Jukka Rauhalaa. Äänestyksessä jaettiin 68 ääntä, joista Talermo sai 38, Kanerva 26 ja Rauhala 4.
Roger Talermo on suomalaisen freestyle-hiihdon uranuurtaja ja toiminut useissa kansainvälisissä liikkeenjohdon tehtävissä. KTM Talermo on toiminut Amer-yhtymän toimitusjohtajana vuodesta 1996.
Ehdokasasettelussa Talermon puolesta kannatuspuheenvuoron esittivät Jouko Törmänen (Hiihtoliitto), Jukka Roiha (Tennisliitto), Pentti Seppälä (Palloliitto), Martti Huhtamäki (SVUL) ja Kurt Lönnqvist (Purjehtijaliitto). Kanervaa esittivät Matti Laurila (SUL), Heikki Sarso (Keilailuliitto) ja Asko Rasinen (Pöytätennisliitto). Rauhalaa esitti Yrjö Tuokko (Painiliitto).
Vaalissa oli jaossa 71 ääntä siten, että edellisiin kesä- ja talviolympiakisoihin urheilijoita lähettäneiden liittojen edustajilla oli kaksi ääntä, muilla yksi. Suomen Tennisliitolla oli kaksi ääntä. Talermo tuli valituksi ensimmäisellä äänestyskierroksella, äänienemmistöllä. Äänestyksessä jätettiin kolme tyhjää äänestyslippua.
Talermon johtamaan hallitukseen kaudelle 2005-2008 valittiin kaksitoista muuta jäsentä. Hallitukseen kuuluvat Talermon lisäksi varapuheenjohtajat Ilkka Kanerva ja Marjo Matikainen-Kallström, KOK:n suomalaisjäsenet Jari Kurri ja Peter Tallberg, urheilijaedustajat Juha Ahokas ja Marjut Rolig, sekä kokouksessa valitut kuusi muuta jäsentä. 
Hallituksen kuudelle paikalle oli ehdolla 17 henkilöä. Suomen Tennisliiton puheenjohtaja Jukka Roiha sai seitsemänneksi eniten ääniä, 23. Viimeisenä hallitukseen päässyt Jan-Erik Krusbergin äänimäärä oli 25.

Suomen Olympiakomitean hallitus kaudella 2005-2008

Roger Talermo, puheenjohtaja
Ilkka Kanerva, varapuheenjohtaja
Marjo Matikainen-Kallström, varapuheenjohtaja

Jäsenet
Kirsti Partanen
Pertti Alaja
Olli Puntila
Pia Nybäck
Kurt Lönnqvist
Jan-Erik Krusberg
Peter Tallberg, KOK:n suomalaisjäsen
Jari Kurri, KOK:n suomalaisjäsen
Marjut Rolig, urheilijajäsen
Juha Ahokas, urheilijajäsen

Valtuuskunta hyväksyi Olympiakomitean talousarvion ja toimintasuunnitelman vuodelle 2005. Talousarvio päätyy 3 809 000 euroon. Valtuuskunta päätti myös, että Olympiakomitea voi ottaa vastaan ns. Kivistön työryhmän esittämän huippu-urheilun laajan koordinointi- ja kehittämisvastuun. Vastuun laajentamisen tulee kuitenkin tapahtua asteittain Olympiakomitean perustoimintamäärärahan kasvun määrittämässä tahdissa.

Jaa:

Seuraava uutinen: J.Nieminen ja Paukku… →