T.Nieminen, Paukku ja Laine karsimassa Bratislavassa

15.11.2009  |  15:55

J.Nieminen kuudenneksi sijoitettu

Jarkko Nieminen on kuudenneksi sijoitettu 106.500€ ATP Challenger-turnauksessa, joka alkaa pääsarjojen osalta maanantaina Bratislavassa, Slovakiassa. Arpa heitti Niemisen avausvastustajaksi Kazakstanin Andrey Golubevin.
Miesten kaksinpelin karsintaa on pelattu viikonloppuna. Karsintojen viidenneksi sijoitettu Timo Nieminen on kohdannut kaksi villillä kortilla mukaan päässyttä slovakkia. Nieminen voitti ensin Ivan Kosecin ja sitten Michal Voscekin. Myös kolmannella kierroksella vastaan tulee slovakki, karsintojen kakkossijoitettu Ivo Klec.
Myös Juho Paukku on ottanut kaksi voittoa: ensin kukistui Slovakian Michal Macko ja sen jälkeen karsintojen kahdeksanneksi sijoitettu Itävallan Martin Slanar. Kolmannella kierroksella voitto karsintojen kolmanneksi sijoitetusta Puolan Michal Przysieznystä veisi Paukun pääsarjaan.
Karsintojen kolmas kierros pelataan sunnuntaina.
Bratislavassa pelataan samaan aikaan naisten 50.000$ ITF-turnauksen, jonka karsinnat alkavat sunnuntaina, jolloin Emma Laine Slovakian Romana Tabakovan. Pääsarjapaikka aukeaa kolmella voitolla.

106.500€ ATP Challenger-turnaus
14.-21.11. Bratislava, Slovakia
Kaksinpelin karsinta
1.kierrosta: Timo Nieminen (5.) – Ivan Kosec Slovakia (villikortti) 63 75, Juho Paukku – Michal Macko Slovakia 64 60
2.kierrosta: Nieminen – Michal Voscek Slovakia (villikortti) 63 62, Paukku – Martin Slanar Itävalta (8.) 64 76(4)

Jaa:

Seuraava uutinen: J.Nieminen voitti Jerseyn… →