Suomi – Tanska -ottelu tasatilanteessa 1-1

19.10.2012  |  16:16

 

Timo Nieminen ja Martin Pedersen

Tanskan kakkospelaja Martin Pedersen otti tunnissa ja 40 minuutissa voiton Suomen ykköspelaaja Timo NIemisestä luvuin 6-2, 6-3, 6-3 ja tasoitti maitten välisen maaottelun 1-1:een.
Tämä oli  Niemisen ja Pedersenin ensimmäinen kohtaaminen.
Pedersen hyvä syöttöpeli ja kova tempo yllättivät Timo Niemisen, joka ei päässyt peliin mukaan oikein missään vaiheessa.
-Minua Pedersenin peli ei yllättänyt lainkaan, totesi kapteeni Kim TIilikainen. – Tiesin hänet vaaralliseksi pelaajaksi, vaikka on ryhtynyt opiskelemaan eikä kisaa enää ammattilaistasolla.
Pedersenin pelattua vuosi sitten Davis Cupia Bosnia -ottelussa, jonka voitolla Tanska nousi I ryhmään, hän ilmoitti, ettei enää olisi mukana maajoukkueessa. Nyt hänet kuitenkin saatiin houkuteltua mukaan.
Hän aloitti huolellisesti treenata kolme kuukautta sitten tosissaan tätä ottelua varten.

Lauantaina Talissa pelataan klo 15 nelinpeli, johon Kim Tiilikainen on nimennyt Timo Niemisen ja Micke Kontisen. Tanskan kapteeni ilmoitti torstaina nelinpelipariksi Wimbledon-voittaja Frederik Nielsenin ja Thomas Kromannin.

Davis Cup 2012
Eurooppa-Afrikan I ryhmä, putoamiskarsinta

19.-21.10.2012 Tali, Helsinki
Juho Paukku – Frederik Nielsen 46 76(10 76(4) 76(5)
Martin Pedersen – Timo Nieminen 62 63 63

.

 

Jaa:

Seuraava uutinen: Baghdatis/J.Nieminen luovutti Stockholm… →