Suomi kohtaa Bulgarian Davis Cupin II ryhmässä helmikuussa

23.10.2012  |  14:19

Davis Cupin Eurooppa-Afrikan II ryhmän kaavio vuodelle 2013 arvottiin tiistaina Lontoossa.
Suomi on II ryhmän ykkössijoitettu. Arpa heitti Suomen ensimmäiseksi vastustajaksi Bulgarian. Ottelu tullaan pelaamaan vieraskentillä, sillä maat kohtasivat edellisen kerran Taivallahden tenniskeskuksen ulkokentällä Helsingissä heinäkuussa vuonna 2005. Bulgaria voitti ottelun 3-2, kuten sitä edellisenkin kohtaamisen Sofiassa vuonna 1983. Suomen voitto Bulgariasta on vuodelta 1981.
Bulgaria – Suomi pelataan 1.-3.2.2013. Bulgaria ilmoittaa pelipaikan ja -alustan myöhemmin.
Tämän ottelun voittaja kohtaa toisella kierroksella 5.-7.4. voittajan ottelusta Irlanti – Viro.
Kolmas kierros pelataan 13.-15.9.  Kaavion yläosaan kolmannen kierroksen ottelussa pelaavat Bulgaria/Suomi – Irlanti/Viro -otteluiden voittaja ja voittaja ottelusta Tunisia/Latvia – Monaco/Valko-Venäjä.

 

 

Jaa:

Seuraava uutinen: Nokia Junior Cup… →