Suomalaisvoittajia TE Volvo Openissa

26.9.2005  |  13:35

Kolme kaksinpeli- ja kaksi nelinpelivoittoa Suomeen

Mukavissa merkeissä päättyi Tennis Europen 14- ja 16-vuotiaiden kilpailusarjaan kuuluva Volvo Open lauantaina Talin tenniskeskuksessa Helsingissä. HLK:n järjestämässä kilpailuissa saatiin suomalaisvoittajia kolmessa kaksinpeliluokassa ja kahdessa nelinpeliluokassa.
Sekä pojat 14- että 16-vuotiaiden voitot tulivat TaTS:n Henrik Sillanpäälle ja Satan Harri Heliövaaralle, tytöt 16- luokan voitti HVS:n Ina Kauppila, jolle TE-turnausvoitto oli uran ensimmäinen. Vain tytöt 14v kaksinpelivoitto meni muualle, kun kakkossijoitettu Venäjän Marina Lushchina voitti ykkössijoitetun Viron Anett Shuttingin.
Suomalaispelaajien vahvasta panoksesta osoituksensa oli myös, että pojat 14v-luokan toinen finalistikin, HyTS:n Henri Laaksonen, on Suomesta.
Harri Heliövaarasta tuli kisan kaksoisvoittaja, sillä hän otti Satan Roope Kailaheimo parinaan voiton myös pojat 16v nelipelissä. Kailaheimon perheeseen tuli toinenkin nelinpelivoitto, kun Roopen Stina-sisar voitti Ruotsin Mikaela Kristofferssonin kanssa tytöt 16v nelinpelin.
(RN)

Jaa:

Seuraava uutinen: Nieminen sijoitettu Bangkokissa… →