Suomalaisjunioreja Riiassa

20.6.2012  |  08:26

Aaro Pöllänen

Suomalaisjunioreja on pelaamassa Riian Tennis Europe Junior Tour-turnauksessa. Pojat 16v. sarjassa Smash-tenniksen Kim Kauppila voitti ensimmäisen kierroksen ottelunsa Viron Alan Braschinskyä vastaan. Kauppila voitti ottelun 7-6(3), 6-1. Toisella kierroksella hän kohtaa sveitsiläisen Kai Laenzlingerin.

Karsintojen kautta turnaukseen selvinny KTS:n Lauri Soome hävisi seitsemänneksi sijoitetulle Viron Karl Kiur Saarille kolmessa erässä.  Myös Smash:n Niklas Hellström hävisi virolaisvastustajalleen Hendrik Innolle. Inno oli ottelussa parempi lukemin 6-3, 6-0. Villillä kortilla turnaukseen mukaan päässyt TaTS:n Pyry Hyrkkönen ei päästänyt Liettuan Lukas Zvikasia jatkoon helpolla, mutta liettualalainen vei lopulta ottelun nimiinsä 3-6, 7-6(4), 6-4.

Pojat 14.v-sarjassa seitsemänneksi sijoitettu HVS:n Aaro Pöllänen voitti ensimmäisen kierroksen ottelussaan virolaisen Kristjan Tammin numeroin 6-1, 6-1. Pöllänen kohtaa toisella kierroksella yhdysvaltalaisen Daniel Soyferin, joka pääsi turnaukseen villillä kortilla.

Tytöt 14v.-sarjassa HVS:n Lila Humaloja eteni toiselle kierrokselle kukistamalla Venäjän Ksenia Stashenkovan suoraan kahdessa erässä lukemin 6-2, 6-2. Toisella kierroksella Humalojaa vastaan asettuu turnauksessa kuudenneksi sijoitettu puolalainen Alicja Sierzputowska.

Tytöt 12.v-sarjassa karsintojen kautta pääsarjaan päässyt HVS:n Paula Joukanen kukisti toisen karsijan, valkovenäläisen Yuliya Hatoukan luvuin 6-2, 6-1. Joukanen kohtaa toisen kierroksen ottelussaan Latvian Deniza Marcinkevican.
HVS:n Nicole Ussher hävisi avauskierroksen ottelunsa Puolan Wiktoria Rutgowskalle niukasti 6-2, 6-7(5), 5-7.

 Nelinpelissä Joukanen ja HVS:n Aino Alkio etenivät puolivälieriin voittamalla Valko-Venäjän Ekaterina Gribin ja Katyarina Paulenkan. Lisäksi HVS:n Nicola Ussher eteni puolivälieriin venäläisparinsa Natalia Boltinskayan kanssa, voittaen virolaisparin Sofiya Chekhlstova/Saara Orav luvuin 6-0, 6-2.

Riga Open
TE 12/14/16v Junior Tour
18.-23.6.2012 Riika, Latvia

P16 Kaksinpeli
1.kierrosta: Kim Kauppila – Alan Braschinsky Viro 76(3) 61
Karl Kiur Saar Viro (7) -Lauri Soome (kars.) 63 26 75
Hendrik Inno Viro – Niklas Hellstöm 63 60
Lukas Zvikas Liettua – Pyry Hyrkkönen (villi kortti) 36 76(4) 64

P14 Kaksinpeli
1.kierrosta: Aaro Pöllänen (7) – Kristjan Tamm Viro 61 61

T14 Kaksinpeli
1.kierrosta: Lila Humaloja – Ksenia Stashenkova Venäjä 62 62

T12 Kaksinpeli
1.kierrosta: Paula Joukanen – Yuliya Hatouka Valko-Venäjä 62 61
Wiktoria Rutgowska Puola – Nicole Ussher 26 76(5) 75

T12 Nelinpeli
1.kierrosta Aino Alkio/Paula Joukanen – Ekaterina Grib/Katyarina Paulenka Valko-Venäjä 46 62 10-4
Natalia Boltinskaya Venäjä/Nicola Ushher – Sofiya Chekhlystova/Saara Orav 60 62.

Jaa:

Seuraava uutinen: Popov ja Kaverinen… →