Suomalaisen välierä Savitaipaleen kohokohta

1.8.2016  |  13:33

Naisten 10 000 dollarin ITF-turnaus Savitaipaleella loi jälleen suomalaisille mainiot puitteet mittauttaa tasoaan kansainvälistä kaartia vastaan.

Tampereella toissa viikolla ITF-turnausvoittoa juhlinut PiiaSuomalainen eteni eteläkarjalaisella massalla aina välieriin saakka ja lisäksi hienoa kesääpelaava 15-vuotias Oona Orpana pelasi pääsarjassa villillä kortilla edetentoiselle kierrokselle asti.

Kilpailun johtaja Esa Vaartajan mukaan turnaus sujui kaikinpuolin mainiosti.

– Kaikki meni niin kuin piti. Viikonloppu oli loistava epävakaansään uhasta huolimatta. Kaikki pelit saatiin pelattua ajallaan, pelit olivathyviä ja yleisöäkin saapui mukavasti paikalle, hän kiitteli.

Yleisö pääsi nauttimaan Savitaipaleella hienosta tunnelmasta ja hyvätasoisestatenniksestä huippuna – ainakin suomalaisittain – lauantain tasaiset semifinaalit.

– Kohokohta oli Suomalaisen Piian välieräottelu, joka oliturnauksen parasta antia, Vaartaja hehkutti.

Naisten kaksinpelin voittajaksi nousi ykköseksi sijoitettuSaksan Julia Wachaczyk (ranking 443.), jonka voittokulku alkoi avauskierroksenottelusta Milka-Emilia Pasasta vastaan.

Nelinpelissä ykkössijan otti venäläis-italialainenparivaljakko Kseniia Bekker / Georgia Brescia.

Jaa:

Seuraava uutinen: Tuoreessa Tennislehdessä kesän… →