STL:n ja Pajulahden yhteistyö jatkuu

12.12.2005  |  11:35

Uusi sopimus kattaa vuodet 2006-2009

Suomen Tennisliitto ja liikuntakeskus Pajulahti ovat jatkaneet neljällä vuodella, vuoden 2009 loppuun, yhteistyösopimustaan liiton valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen toteuttamisesta Pajulahdessa.
Tennisliiton ja Pajulahden yhteystyö käynnistyi vuoden 2005 alusta. Pajulahdessa koulutuspäällikkö, liikuntatiet.maist. Pekka Kainulainen on uudistanut koulutustasojen sisältöjä ja materiaaleja. Hänen johtamiinsa perus- ja jatkokoulutustapahtumiin on kuluvan vuoden aikana osallistunut 280 eri tason tennisohjaajaa ja –valmentajaa.
Liiton nuorisomaajoukkueiden leiritykset on vuoden aika pidetty pääosin liikuntakeskus Pajulahdessa.
Sekä Tennisliiton että Pajulahden vuoden aikana saamat kokemukset ja palautteet sekä uusista koulutusjärjestelyistä että leirityksistä ovat olleet erittäin positiiviset. Liitto pyrkii ohjaaja- ja valmentajakoulutuksen korkealla laadulla ja ammattimaisuudella varmistamaan lajin tulevan kasvun ja uusien nuorten pelaajien kehityksen.
Liikuntakeskus Pajulahdessa on kymmenien vuosien ajan järjestetty tenniskursseja ja liiton jäsenseurojen omia leirityksiään. Pajulahden pitkät tennisperinteet ovat Tennisliiton koulutustoiminnan toteuttamisella ja nuorten leirityksillä entisestään vahvistuneet. Liikuntakeskus rakennuttaa alueelle lisää tenniskenttiä. Ensi ulkokauden alkuun mennessä keskuksessa on kuusi massakenttää ja kolme kovaa pinnoitekenttää, mikä mahdollistaa mm. isojen tennistapahtumien järjestämisen. Vuoden vaihteessa keskus uusii myös tenniksen sisäkenttien pinnoitteet.

Jaa:

Seuraava uutinen: Heliövaaralle nelinpelipronssia… →