Smash-Kotkalle seurahistorian ensimmäinen sisäkenttien Suomen mestaruus – HVS hopeaa ja Smash pronssia

11.2.2023  |  22:03  |  Raportit

Smash-Kotka juhlii seurahistoriansa ensimmäistä TEHO Sport Tennisliiga -mestaruutta. Hopeaa ansaitsi HVS-Tennis ja pronssia Smash.

Lauantai 11.2. kirjataan kotkalaiseen tennishistoriaan. Runkosarjavoittaja Smash-Kotka teki sen mistä unelmoi; ja teki sen tyylillä. Suomen mestaruus irtosi 3-1 voitolla helsinkiläisestä HVS:sta. Kaksinpelien jälkeen tilanne oli 2-1 Smash-Kotkan eduksi, kun voittoihin ylsivät ykköspelaaja Klaudija Bubelyte ja kolmospelaaja Daria Bibanina. Mestaruuden ratkaisseen nelinpelin hoitivat kotiin Bubelyte ja Emma Tuominen.

”Miten tämän tiivistäisi, kaikkemme annoimme kentällä. Ihan huikea fiilis koko joukkueella; taistelutahto näkyi meissä kaikissa. Olemme saaneet koko kauden ajan paljon tukea ja tsemppiä Kotkasta, se on tuntunut tosi hyvältä” sanoi Venla Ahti.

Kotkalaisten ensimmäisen pisteen ottanut Bibanina oli yhtä hymyä taiston ratkettua.

”Oman kaksinpelini alku oli todella hyvä, mutta sitten ajauduin tappiolle toisessa erässä. Sitten kannustin itseäni ja sain käännettyä ottelun. Avauspiste oli meille tosi tärkeä. Nyt on huikeat fiilikset.”

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Suomen Tennisliitto (@tennisfin) jakama julkaisu

Bubelyte palkittiin finaalin arvokkaimpana pelaajana. Kotkan joukkueesta palkinnon pokkasi myös Ahti, joka sai kanssapelaajien äänestämän Fair Play -palkinnon. HVS:n Stella Remander palkittiin puolestaan runkosarjan parhaana pelaajana, ja samalla myös parhaana nuorena pelaajana.

Smash-Kotka – HVS 3-1
Klaudija Bubelyte – Laura Hietaranta 7-5, 6-3
Venla Ahti – Stella Remander 1-6, 2-6
Daria Bibanina – Aada Inna 6-0, 6-4
Bubelyte/Tuominen – Hietaranta/Ranta-aho 6-4, 6-2

Pronssiottelussa kolmen viime kauden mestari Smash jatkoi mitaliputkeaan; Smash nappasi pronssia ÅLK:n nenän edestä. Ella Haavisto ja Nuppu Palm toivat tärkeät voitot kaksinpeleistä sekä Haavisto/Piia Suomalainen siivittivät

Smash – ÅLK 3-1
Ella Haavisto – Emelie Gabran 6-1, 6-4
Nuppu Palm – Saara Aerila 6-2, 5-7, 10-4
Paula Joukanen – Emilia Järvinen 5-7, 6-1, 8-10
Suomalainen/Haavisto – Gabran/Järvinen 6-2, 6-0

20230211 Helsinki. Tennisliigan finaalitapahtuma Talin tenniskeskus. Kuvaaja Vesa Koivunen

Jaa:

Seuraava uutinen: TEHO Sport Tennisliigan… →