SM-kilpailut pelataan Kaarinassa 22.-28.6. – Viikonlopun ratkaisupelit Yle Areenasta

11.6.2026  |  13:27  |  Ennakot

Ulkokenttien SM-kilpailut pelataan Kaarinassa 22.-28.6. – kilpailun huipentavat ottelut näkyvät Yle Areenasta.

SM-kilpailut käynnistyvät maanantaina 22.6. karsintapeleillä; pääsarjapelit käynnistyvät mahdollisesti tiistaina ja keskiviikkona pelataan jo kaikkien sarjojen pääsarjan otteluita. Mikäli säät eivät aiheuta haasteita aikataulutukseen ovat kaksinpelien puolivälierät ja nelinpelin välierät luvassa perjantaina, kaksinpelien välierät ja nelinpelien loppuottelut lauantaina sekä kaksinpelien mestaruustaistot sunnuntaina.

Tarkempi otteluohjelma julkaistaan myöhemmin päiväkohtaisesti. Viikonloppuna ottelut käynnistyvät klo 10.00.

Kilpailun keskuskentän kolme viimeistä päivää ovat seurattavissa Yle Areenasta. Selostuksesta vastaa Ville Nygård. Viikon aikana otteluita voi seurata kahdelta kentältä Tennisliiton YouTube-kanavan välityksellä.

SM-mitaleista käydään kovaa taistoa, mutta lisäksi turnauksessa on jaossa palkintorahaa komeat 7 875 euroa. Suomen mestaruuksia viime vuonna Kaarinassa ulkokentillä juhlivat ensikertalaiset Otso Martikainen (HVS) ja Venla Ahti (Smash-Kotka).

SM-KILPAILUT / 6. TEHO FINNISH TOUR 

Ilmoittautuminen kilpailuun päättyy torstaina 11.6.

Koko perheen Hippo Street Tennis -tapahtuma keskiviikkona 24.6. klo 9.30-11.00

Hippo Street Tennis -tapahtuma rantautuu myös SM-kisojen yhteyteen kisaviikolle keskiviikkona 24.6. klo 9.30-11.00.

Tule nauttimaan lajiin tutustumisesta ja pelaamisen ilosta sekä katsomaan SM-kisojen kaksinpelin otteluita. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Keskiviikko on kokonaisuudessa lastenpäivä Kaarinassa – Hippo Street Tenniksen lisäksi päivän aikana pelataan junioreiden kilpailuja, joihin voi ilmoittautua mukaan TennisÄssästä.

Jaa:

Seuraava uutinen: Viikkokatsaus 24/2025 – →