Seurasydän: sydämemme sykkii suomalaiselle tennikselle

1.9.2020  |  08:30  |  Artikkeli

Suomen Olympiakomitean, lajiliittojen, seurojen ja liikunnan aluejärjestöjen yhteistä Seurasydän-kampanjaa juhlistetaan syyskuun aikana.

Liikunta ja urheilu ovat syvällä suomalaisessa perimässä. Urheiluseuratoiminta käynnistyi Suomessa jo 1800-luvun puolivälissä. Ensimmäinen urheiluseura oli purjehdusseura, Segelföreningen i Björneborg, joka perustettiin Porissa 26.1.1856. Ensimmäiset tenniksen säännöt julkaistiin myös Porissa 1884 ja tenniksen seuratoiminta käynnistyi Viipurissa, kun maaliskuussa 1898 perustettiin Viipurin Tennisseura. Suomen Tennisliitto sai puolestaan alkunsa viiden seuran perustamana 22.4.1911 – nämä seurat olivat Viipurin Tennisseura, Åbo Lawn-Tennis Klubb, Helsingin Lawn-Tennis Klubi, Hangon Tenniskerho ja Tampereen Tennisseura.

Tällä hetkellä Suomessa toimii noin 10 000 urheiluseuraa, jotka tekevät päivittäin yhteiskunnallisesti merkittävää työtä. Tennisliitossa on 157 jäsenseuraa ympäri Suomea ja niiden jäseninä on yli 23 000 suomalaista. Jäsenseuramme pitävät huolen siitä, että tennispallot lentelevät niin aikuisten kuin lasten toimesta päivästä toiseen ympäri vuoden.

Meidän sydämemme sykkii suomalaiselle tennikselle ja seurat ovat toiminnan moottori. Kiitos korvaamattoman arvokkaasta työstänne lajimme eteen. Jatketaan kehittymistä yhdessä ja viedään suomalaista tennistä eteenpäin sekä nautitaan ja iloitaan liikunnasta. Kannustamme myös kaikkia osallistumaan seuratoimintaan – katso lähimmät tennisseurasi täältä.

TENNISLIITTO KERTOO JA JAKAA TENNIKSEN SEURATARINOITA SOSIAALISESSA MEDIASSA

Seurasydän-kampanjan aikana Tennisliitto jakaa seurahenkilöiden ja pelaajien ajatuksia seuratoiminnasta ja sen tärkeydestä. Seuraa siis sosiaalisen median kanaviamme: Facebook, Instagram ja Twitter.

Jaa sinäkin omat seuramuistosi sosiaalisessa mediassa: 1) käytä #seurasydän ja 2) merkitse kuvaan Tennisliitto ja Olympiakomitean Seurasydän-sivu, jotta voimme jakaa julkaisuasi eteenpäin. Levitetään seurarakkautta ja yhteisöllisyyttä yhdessä!

#Seurasydän-kampanja lyhyesti

 

Urheiluseuratoiminnan suurin vahvuus on yhteisöllisyyden voima. Seurasydän-kampanjan tarkoituksena on innostaa seuroissa toimivia ihmisiä levittämään seurassa vallitsevia yhteisöllisyyden arvoja ympärilleen niin sosiaalisessa mediassa kuin omassa toiminnassaan. #Seurasydän kutsuu kaikki mukaan toimintaan.

 

Seurasydän kuvastaa rakkautta omaa seuraa kohtaan ja kertoo siitä, mitä kaikkea hyvää seuran ihmiset ympärilleen luovat. Seurat eivät toimisi ilman ihmisiä, jotka ovat mukana täydellä sydämellään. ​

 

Seurasydän on seurojen kampanja, jonka me kaikki luomme yhdessä. Seurasydän näkyy urheiluseurojen ulkopuolelle seuran ja sen jäsenten kautta. Seurasydäntä voivat kasvattaa niin juniorit, liikkujat, talkoolaiset, fanit, huippu-urheilijat, lajiliitot kuin kumppaniyritykset. Seuran toiminnassa mukana olevat voivat jakaa seuran hyvää, yhteisöllistä ilmapiiriä seuran ulkopuolelle omissa sosiaalisen median kanavissaan #seurasydän-tunnisteen kanssa.

 

Lähde: Suomen Olympiakomitea

Jaa:

Seuraava uutinen: Seurasydän: Jarkko Niemisen… →