Seniorien sisäkenttien sekanelinpelin SM-kisat

1.2.2009  |  18:35

Mestaruuksista pelasi liki sata senioria

Seniorit pelasivat sekanelinpelin sisäkenttien mestaruuksista 30.1.-1.2. Espoossa.
35v-luokassa oli lopulta vain kolme paria, kun tamperelaiset Mariliis Parmas ja Veli Paloheimo joutuivat luopumaan Paloheimon sairastuttua. Kolme paria pelasi round robinin ja voittoon menivat OTC:n Karoliina Peura ja GT:n Janne Viitala.
Susanna ja Timo Etumäki voittivat 40-vuotiaiden luokan. Pari kukisti välierissä ykkössijoitetut SLT:n Satu Pirilän ja MVS:n Mikko Kuumolan kolmessa erässä. Loppuottelu jäi sen sijaan lyhyeen, kun Smashin Tuula Taivin selkä petti lämmittelyssä. Taivi ja Tuomas Eskola Smash jäivät näin hopealle.
SLT:n Jaana Ahlamaa-Tuompo ja RoVS:n Seppo Hänninen urakoivat kahdessa luokassa. Nelikympppisissä he kokivat tappion puolivälierissä, mutta 45v-luokassa tuli mestaruus. Finaalissa kukistuivat SLT:n Michaela Hernberg ja HVS:n Ralf Forsén 6-3, 7-5.
Myös 50v-luokan loppuottelu jäi pelaamatta. ÅLK:n Marita ja Matti Waris saivat luovutuksen HLK:n Carola Björnströmiltä ja tämän langolta, Martin Björnströmiltä.
HVS:n Kari Kiviharju pelasi myös kahdessa luokassa. Viiskymppisissä hän eteni välieriin parinaan TaTe Lisbeth Söderman, 55v-luokassa Kiviharju ja HVS:n Lea-Marita Blomqvist voittivat mestaruuden. Loppuottelussa kukistuivat kolmessa erässä HTS:n Marja-Liisa Hedman ja HVS:n Sten Lindström.
Marja-Liisa Hedman sai hopean lisäksi kultaa 60v-luokassa parinaan HVS:N Kalevi Lammi. Loppuottelussa he ottivat voiton TaTen Maija-Liisa Pirilästä ja Kari Kuuselasta.
65v-luokassa kärkisijoitetut parit etenivät loppuotteluun: kakkossijoitetut TaTe:n Maija-Liisa Pirilä ja EVS:n Simo Näkki voitti kolmessa erässä ykkössijoitetut HVS:n Hannele Wetzerin ja TTS:n Jussi Ljungbergin.
VarTen Kristin Jämsen ja Smashin Lars Sjöman voittivat 70v-luokan mestaruuden. Loppuottelussa kukistuivat HVS:n Irja Rainto ja EVS:n Pentti Seppälä. Rainto ja Seppälä saivat toiset hopeat 75v-luokassa, jossa mestaruus meni VarTen Kristin Jämsenille ja HVS:n Leo Lindbladille.
Seniorien sisäkenttien sekanelinpelien SM-kisoihin osallistui lähes 100 pelaajaa. Vain 80v-ikäluokkaan ei tullut osanottajia. Turnauksen järjesti toisen kerran TaTe Tapiolan Tennispuistossa.

Jaa:

Seuraava uutinen: Juniorien ensimmäiset GP-osakilpailut… →