Seniorien MM-kisat alkavat 19.6. – mukana jopa 104 joukkuetta

17.6.2016  |  11:08

Seniorien 50-, 55- ja 60-vuotiaiden tenniksen MM-kilpailut pelataan juhannuksen molemmin puolin Helsingin Talissa. Joukkuekilpailun avajaisia vietetään jo lauantaina 18. kesäkuuta Talissa.

Joakim Berner jatkaa uljaasti edesmenneen isänsä Erik S ”Nalle” Bernerin jalanjälkiä. Nalle Berner vei merkittävällä tavalla sekä kotimaista että eurooppalaista senioritennistä (Tennis Europen luottamusmiehenä) eteenpäin, ja Kimmen laajentaa suomalaisen senioritenniksen vaikutuksia Kansainvälisessä tennisliitossa ITF:ssä.

Juuri Joakim Bernerin aloitteesta ja yhteistyössä HVS-Tenniksen kanssa Suomi sai seniorien 50-, 55- ja 60-vuotiaiden MM-kilpailut järjestettäväkseen Talissa, Helsingissä 19.6.-2.7.2016. Tästä ovat mm. pohjoismaiset senioritennispiirit paitsi ihastuksissaan myös hieman myös kateellisia.

 

Joukkuekisassa 104 joukkuetta

Kaikkiaan 104 joukkuetta osallistuu ensimmäisellä viikolla pelattaviin joukkuekisoihin. Suomi on mukana kaikissa kuudessa kilpailussa.

Nämä cupmuotoiset kilpailut käynnistyvät sunnuntaina 19.6. ja cupien voitoista käydään tiukat taistot finaaleissa perjantaina 24.6. Viisi cupeista käydään Talissa, N55-kisa Esport Centerissä.

Kaikkien miesten ja naisten ikäluokkien kisat on nimetty joko jonkun tennislegendan tai pokaalin lahjoittajan mukaan.

Miehet 50 – Fred Perry Cup

M50-kilpailu on nimetty Fred Perry Cupiksi ja pokaalin lahjoitti ensimmäiseen kisaan vuonna 1991 Fred Perry Sportswear. Perry (1909-1995) voitti Wimbledonin miesten kaksinpelin kolmesti vuosina 1934-36.

Fred Perry Cupin voittoa puolustaa Italia, joka voitti viime vuoden finaalissa Ranskan. USA on voittanut cupin seitsemän kertaa.

Nyt mukana ovat Argentiina, Australia, Espanja, Etelä-Afrikka, Hollanti, Intia, Irlanti, Iso- Britannia, Italia, Kanada, Latvia, Ranska, Saksa, Suomi, Sveitsi, Turkki, USA, Venäjä ja Viro.

 

Naiset 50 – Maria Esther Bueno Cup

Brasilialaisen Maria Esther Buenon (synt. 1939) mukaan on nimetty N50-joukkuekilpailu. Cupin pokaalin lahjoitti ITF:lle Brasilian Tennisliitto.

Bueno voitti 1960 naisten nelinpelin Grand Slamin, kaikki neljä turnausta, joissa kolmessa oli parina Darlene Hart ja yhdessä Christine Truman.

Naisten osalta MM-joukkuekilpailut alkoivat juuri tämän ikäluokan kisalla 1983. Viime vuonna USA päihitti Ranskan 2-1 loppuottelussa ja nämä maat ovat jälleen mukana myös Talissa. USAlle cupvoitto oli jo 21.

Cupin voitosta kisaavat Talissa Australia, Brasilia, Espanja, Etelä-Afrikka, Hollanti, Irlanti, Iso-Britannia, Italia, Kanada, Moldova, Norja, Ranska, Ruotsi, Saksa, Suomi, Sveitsi, Turkki, USA ja Viro.

 

Miehet 55 – Austria Cup

Itävallan Tennisliitto lahjoitti pokaalin M55-joukkuekisaan, joka sai samalla nimekseen Austria Cup. Tätä cupia on pelattu vuodesta 1977 ja eniten voittoja on kerännyt Australia, 14, USAlla voittoja on 11. Yhdennentoista voittonsa USA otti viime vuoden cupissa, jonka finaalissa se voitti Espanjan.

Nyt voitosta kilpailevat Argentiina, Australia, Espanja, Etelä-Afrikka, Hollanti, Intia, Irlanti, Iso-Britannia, Italia, Kanada, Moldova, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Slovenia, Suomi, Sveitsi, Turkki, USA, Venäjä ja Viro.

 

N55 – Maureen Connolly Cup

Little Mo, Maureen Connolly (1934-1969) voitti ensimmäisenä naisena kaksinpelin Grand Slamin vuonna 1953. Hänen kunniakseen perustettu säätiö, Maureen Connolly Brinker Foundation, lahjoitti pokaalin N55-joukkuekilpailuun vuonna 1992, jolloin tämä cup pelattiin ensimmäisen kerran. USA on hallinnut tätä cupia suvereenisti, se on voittanut cupin jo 14 kertaa, joista kahdeksan perä perää. Viime vuonna USAn voittoputki katkesi, kun se hävisi finaalissa Ranskalle.

Nyt mukana ovat Australia, Espanja, Etelä-Afrikka, Hollanti, Irlanti, Iso-Britannia, Italia, Kanada, Ranska, Ruotsi, Saksa, Suomi, Turkki ja USA. Ainoana joukkuekisana tämä Maureen Connolly Cup pelataan Esport Centerissä, Espoossa 19.-23.6. Finaali on siis torstaina.

 

Miehet 60 – von Cramm Cup

Saksalaisparoni Gottfried von Cramm (1909-1976) voitti Ranskan avoimet kahdesti ja miesten maailmanlistan ykkönen vuonna 1937. Saksan Tennisliitto lahjoitti pokaalin tälle M60-kisalle vuonna 1989.

Cupia on hallinnut USA, joka on voittanut sen 15 kertaa. Australia voitti von Cramm Cupin toisen kerran viime vuonna.

Tänä vuonna cupin voitosta kisaavat Argentiina, Australia, Espanja, Etelä-Afrikka, Irlanti, Iso-Britannia, Kanada, Meksiko, Ranska, Ruotsi, Saksa, Suomi, Sveitsi, Turkki, USA ja Venäjä.

 

Naiset 60 – Alice Marble Cup

Yhdysvaltain Tennisliitto (USTA) lahjoitti cupin N60-luokkaan vuonna 1988 ja nimesi sen ensimmäisen usalaisen naisten maailman listan ykkösen, Alice Marblen (1913-1990) mukaan. USA on jyllännyt tässäkin cupissa voitettuaan sen jo 14 kertaa, viime vuonna viimeksi.

 

Tänä vuonna mukana ovat Australia, Espanja, Etelä-Afrikka, Iso-Britannia, Italia, Kanada, Ranska, Ruotsi, Saksa, Suomi, Turkki ja USA.

Henkilökohtaisten MM-kisojen suurin tähti Mikael Pernfors

Peräti 340:stä maasta tulee osallistujia seniorien 50-, 55- ja 60-vuotiaiden henkilökohtaisiin MM-kisoihin Helsinkiin. Kisat pelataan 25.6.-2.7. Finaaleja käydään jo useimmassa luokassa 1.7.

– Todella laajalti eri puolilta maailmaan, riemuitsee Joakim Berner. – Osallistujia on jopa Kiinasta, Japanista, Perusta ja Uudesta-Seelannista. Viime vuonna Ranskassa pidetyissä kisoissa osallistujia oli sekä vähemmän että harvemmista maista.

Helsinkiin ilmoittautuneita on 385, joista suomalaisia 87, kertoo Esport Centerissä kilpailunjohtajana toimiva Tommi Heinonen.

– Odotimme kenties hieman enemmän suomalaisia, mutta hyvä näinkin, sanoo Berner.

M50-luokan kirkkain tähti on ehdottomasti villillä kortilla mukaan tuleva Ruotsin Mikael Pernfors, joka voitti tämän luokan vuonna 2014.

Pernfors (synt. 1963) muistetaan hieman ”erilaisena” ruotsalaisena, joka löi itsensä läpi tenniseliittiin vasta Georgian yliopistossa, USAssa suoritettujen yliopisto-opintojen jälkeen. Pernforsin suurin saavutus oli ehdottomasti pääsy vuoden 1986 Ranskan avointen finaaliin, jonka hän hävisi Ivan Lendlille kolmessa erässä. Matkalla finaaliin hän voitti sijoitetut Stefan Edbergin (5.), Martin Jaiten (11.), Boris Beckerin (3.) ja Henri Leconten (8.)

Pernfors voitti urallaan kolme ATP-turnausta (Los Angelesissa, Scottsdalessa ja Montrealissa) ja oli parhaimmillaan ATP-rankingissa sijalla 10 syyskuussa 1986.

Suomen suurin kansainvälinen kisa tänä vuonna

 

Seniorien 50-, 55- ja 60-vuotiaiden tenniksen MM-kisat järjestää siis HVS-Tennis. Suuri kansainvälinen turnaus on saanut tuekseen sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön että Helsingin kaupungin ja sen liikuntaviraston. Kisojen suojelijana on Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen.

Päätukija on Lääkärikeskus Aava, joka on ollut tukemassa jo vuosien ajan naisten ITF-turnausta ja lukuisia kansallisia junioriturnauksia. Kisan virallinen hotelli on Sokos Hotelli Presidentti, kuljetuksiin on tukijaksi saatu Toyota ja muita tukijoita ovat Amer Sport, Nordalco, Westerback, Ferratum, Kiriprintti, Lindström, Seritalo sekä Lapponia ja Kalevala Koru.

– Olemme todella kiitollisia näiden kaikkien tahojen tuesta ja kumppaneiden yhteistyöstä, kiittelevät yhteen ääneen kilpailunjohtaja, HVS:n toimitusjohtaja Pekka Mäkelä ja järjestelykomitean puheenjohtaja Joakim Berner.

 

Näin seuraat MM-kilpailuita:

Joukkueiden MM-kisat 19.-24.6. Talissa

Avajaiset ovat 18.6. klo 17.30 Talissa

Ottelut alkavat päivittäin klo 9.30 ja jatkuvat pitkälle iltaan.

N55-joukkuekisa pelataan Esport Centerissä 29.-23.6.

Ottelut alkavat Esportissa klo 10.30

Sekä avajaisiin että kaikkiin otteluihin on vapaa pääsy.

 

Henkilökohtaiset MM-kisat 25.6.-2.7. Talissa

Avajaiset ovat jo 24.6. klo 17 Talissa.

Ottelut alkavat päivittäin klo 9 ja jatkuvat pitkälle iltaan.

Finaaleja pelataan useassa luokassa jo 1.7.

Sekä avajaisiin että kaikkiin otteluihin on vapaa pääsy.

 

Kisojen edistymistä voi seurata ITF:n verkkosivuilta www.itftennis.com/seniors.

Käy myös kisojen Facebook-sivuilla ITF Senior World Championships Helsinki.

Teksti: Riitta Närhi Kuvat: Joakim Bernerin kotialbumi 

 

 

 

Jaa:

Seuraava uutinen: Seurafoorumi 20.-21.7.2016 Tampereella… →