Seitsemän suomalaista jatkaa TaTS Openin kaksinpeleissä

3.11.2010  |  14:14

Tampereella on juniorien ITF-pistekilpailun, TaTS Openin, pääsarjat käynnissä. Ensimmäiseltä kierrokselta meni jatkoon kolme suomalaispoikaa ja neljä suomalaistyttöä.
Lucky loseriksi, onnekkaaksi häviäjäksi, kutsutaan pelaajaa, joka on hävinnyt karsintojen viimeisellä kierroksella, mutta pääsee pääsarjasta pois jääneen tilalle. HVS:n Henrik Tittonen käytti lucky loser -paikkansa hienosti hyväkseen ja otti kolmessa erässä voiton Venäjän Nikolai Vvedenskiystä ja kohtaa toisella kierroksella Venäjän Anton Desyatnikin (sijoitettu 4:ksi). Liettualaiset vastustajat Aleksas Tverijonasin (8.) ja Lukas Mugeviciuksen (5.) toisella kierroksella saavat karsinnat selvittänyt VT:n Valtteri Telinkangas ja KTS:n Juuso Laitinen.

Tyttöjen kaksinpelissä toiselle kierrokselle eteni neljä suomalaista. Kahdeksanneksi sijoitettu TaTS:n Ella Leivo kohtaa Viron Eva Paalman, villillä kortilla mukaan päässyt Smashin Julianna Heino kuudenneksi sijoitetun Latvian Madara Straumen, Smashin Katja Verho Ruotsin Charlotta Swenson-Backelinin ja TaTS:n Annika Sillanpää kakkossijoitetun, viime viikolla Nokia Junior Cupin Vierumäellä voittaneen Venäjän Anastasia Frolovan.

TaTS Open
Juniorien ITF-pistekilpailu (4.kateg.)
Järj: TaTS
Pojat
Kaksinpelin karsintaa
1.kierrosta: Miika Roiha – Christopher Kojo 60 62
2.kierrosta: Roiha – Filip Karlsson Ruotsi (1.) 64 64, Valtteri Telinkangas – Tero Jokinen 60 62, Anton Svistunov Venäjä – Rasmus Lindström 60 62, Henrik Tittonen – Elmo Kekkonen 26 64 64, Aaro Heimonen – Jesper Carnestedt Ruotsi 62 76(5), Vilho Lahtinen – Rokas Aukstakalnis Liettua 63 63, Nikolai Vvedenskiy Venäjä – Leo Haapasalo 36 64 75, Oscar Rodriguez – Patrik Niklas-Salminen 63 46 64
3.kierrosta (voittajat pääsarjaan): Telinkangas – Roiha 63 63, Svistunov – Tittonen 63 61, Heimonen – Lahtinen 61 64, Vvedenskiy – Rodriguez 76(5) 62
Pääsarja
1.kierrosta: Jathan Malik Britannia – Aaro Heimonen (karsija) 62 76(4), Julius Tverijonas Liettua – Timi Kivijärvi (villi kortti) 46 62 61, Henrik Tittonen (lucky loser) – Nikolai Vvedenskiy Venäjä (karsija) 36 64 76(1), Valtteri Telinkangas (karsija) – Ilya Lunev Venäjä 64 63, Lukas Mugevicius Liettua (5.) – Saska Huttunen (villi kortti) 63 62, Juuso Laitinen – Georgy Shashkanov Venäjä 63 61, Mikolaj Jedruszczak Puola (3.) – Oskar Nurmio (villi kortti) 64 64, Artem Oganesyan Venäjä (6.) – Matias Kallio (villi kortti) 61 62, Laurynas Antropikas Liettua – Vilho Lahtinen (lucky loser) 62 61, Julius Gotovskis Liettua – Oscar Rodriguez (lucky loser) 61 63

Tytöt
Kaksinpelin karsintaa
2.kierrosta (voittajat pääsarjaan): Alexandra Bykova Venäjä – Tanja Tuomi 26 64 63, Agne Cepelyte Liettua – Katariina Loikkanen 61 62, Milka-Emilia Pasanen – Titta Tukiainen 75 63, Melanie Stokke Norja – Nanette Nylund 64 62
Pääsarja
1.kierrosta: Alena Tarasova Venäjä (1.) – Julia Rissanen 75 60, Danielle Konotoptseva Britannia – Vilja Hokkanen 60 60, Ella Leivo (8.) – Alena Karpova Venäjä 62 63, Susanne Celik Ruotsi (3.) – Hanna Tolonen (villi kortti) 60 63, Alisa Knyazeva Venäjä – Teresa Oksanen 26 64 61, Agne Cepelyte Liettua (karsija) – Jessica Malinen (villi kortti) 36 64 64, Anastasiya Saitova Venäjä (5.) – Natalia Lysova 61 63, Madara Straume Latvia (6.) – Milka-Emilia Pasanen (karsija) 61 62, Julianna Heino (villi kortti) – Alexandra Bykova Venäjä (karsija) 26 64 62, Julia Valetova Venäjä (4.) – Aleksandra Hietaniemi 61 61, Katja Verho – Yana Yurchenko Venäjä 63 62, Annika Sillanpää – Melasie Stokke Norja (karsija) 63 63

 

Julianna Heino
Kuva: Smash

Jaa:

Seuraava uutinen: IPP Openiin ilmoittautuneet… →