Ruusuvuori tyylitteli voiton avausottelussaan – keskiviikkoaamuna vastassa neljänneksi sijoitettu Coric

2.2.2021  |  11:26  |  Raportit

Emil Ruusuvuori, 21, avasi ottelunsa vakuuttavasti ATP250-turnauksessa Australiassa. Ruusuvuori kohtaa keskiviikkona turnauksen neljänneksi sijoitetun Borna Coricin (ATP-25) – ottelu pelataan viidentenä kentällä 12, eli suomalainen pääsee kentälle arviolta klo 8.00-9.00 aikaan.

Murray River Open -nimeä kantava turnaus on esikisa ensi viikolla alkavaa Australian avointa varten. Ruusuvuori kohtasi avauskierroksella Viktor Troickin (ATP-202), jonka oli onnistunut voittamaan viime vuoden syksyllä Kazakstanin ATP-turnauksen karsinnoissa. Suomalaisen syöttötyöskentely oli ottelussa vertaansa vailla: Ruusuvuori voitti kaikki ykkössyötöllä (32/32) käynnistyneet pisteensä ja kakkossyötölläkin hävittyjä pisteitä oli vain neljä sekä ässiä kertyi 16. Lisäksi suomalainen oli tarkkana murtomahdollisuuksiensa kanssa ja hyödynsi molemmissa erissä vastaansa tulleet murtopaikat. Tulostaululle kirjattiin voittolukemat 6-3, 6-4.

ATP250 | MELBOURNE 2, MURRAY RIVER OPEN

Myös Henri Kontinen avaa ottelunsa keskiviikkoaamuna Suomen aikaa. Kontinen ja Pierre-Hugues Herbert kohtaavat parin Hubert Hurkacz/Jannik Sinner kentällä 17 noin klo 7.00.

ATP250 | MELBOURNE 1, GREAT OCEAN ROAD OPEN

Jaa:

Seuraava uutinen: Ruusuvuori ja Kontinen… →