Ruusuvuori lopetti kautensa turnausvoittoon Tali Openissa

17.11.2019  |  18:37  |  Raportit

Emil Ruusuvuori, 20, päätti uskomattoman kautensa upealla tavalla Tali Openissa. Suomalainen voitti kauden neljännen kaksinpelin ATP Challenger -tittelinsä kotiyleisönsä edessä.

Kymmenenneksi sijoitettu Ruusuvuori (ATP-141) oli edennyt Tali Openin loppuotteluun ilman erätappioita. Saman tempun oli tehnyt turnauksen 14. sijoitettu egyptiläinen 29-vuotias Mohamed Safwat (ATP-203). Ruusuvuori ja Safwat olivat kohdanneet toisensa kahdesti aiemmin ja voitot olivat tasan. Molemmilla kerroilla voittaja oli pelannut kotikentällään – Ruusuvuori voitti tiukasti kolmessa erässä vuonna 2017 Tali Openissa ja Safwat niukasti kahdessa erässä vuonna 2018 Davis Cup -ottelussa.

Täydellä Talin Tenniskeskuksen yleisöllä oli siis lupa odottaa tasaväkistä kamppailua. Tasokkaan ja tasaisen ottelun se myös sai. Safwat karkasi avauserässä murrolla johtoon, mutta suomalainen kuittasi tämän saman tien ja kiihdytti myös vastustamattomasti erävoittoon 6-3. Ruusuvuori meni jo murrolla johtoon toisessa erässä, mutta nyt oli Safwatin vuoro kääntää erä itselleen tiebreikin kautta. Ratkaisevassa kolmannessa erässä oli Safwatilla ensimmäisenä paikka mennä murrolla johtoon, mutta kotiyleisön riemuksi Ruusuvuori selvitti vaikeudet ja otti itse murron erän kuudennessa pelissä. Lopulta Ruusuvuori mursi vielä toistamiseen ja pääsi tuulettamaan jälleen turnausvoittoa erin 6-3, 6-7(4), 6-2.

– Ottelu oli tasainen ja molemmilla oli jälleen mahdollisuutensa. Kiitokset yleisölle tästä aivan uskomattomasta tuesta, kommentoi Ruusuvuori.

Kyseessä oli Ruusuvuoren vuoden ja uran neljäs ATP Challenger -turnausvoitto kaksinpelissä. Lisäksi hän voitti keväällä kaksi ITF-turnausta. Myös nelinpelistä löytyy kaksi Challenger-voittoa. Tämän kertaisen turnausvoiton myötä suomalaisen huima nousu maailmanlistalla jatkuu ja hän nousee sijalle 125.

– Tämä oli aivan loistava tapa päättää kausi! Vuosi on ollut erittäin hieno itselleni ja kuten olen sanonut, niin se on ylittänyt odotukset.

KUVAGALLERIA
KAAVIOT

Jaa:

Seuraava uutinen: Tenhunen voitti PM-kultaa… →