Ruusuvuori eteni 4. kierrokselle toista kertaa urallaan Miamissa

27.3.2023  |  00:12  |  Raportit

Emil Ruusuvuoren vahvat otteet toivat jo paikan 16 parhaan joukossa ATP Masters -turnauksessa Miamissa.

Ruusuvuori (ATP-54) kohtasi kolmannella kierroksella japanilaisen Taro Danielin (ATP-97). Kyseessä oli pelaajien toinen kohtaaminen, suomalaispelaaja voitti japanilaisen suoraan kahdessa erässä ATP Challenger -kiertueella Australiassa 2020.

Myös tällä kertaa oli Ruusuvuori vastustajaansa edellä, kun tulostaululle kirjattiin lukemat 6-3, 7-6(3).

Avauserässä Daniel siirtyi murrolla 2-1 johtoon, mutta tämän jälkeen Ruusuvuoren painavammat peruslyönnit ottivat hallinnan ja ne tuottivat neljä peliä putkeen sekä lopulta erän. Toisessa erässä Daniel oli lähellä murtoa erän alkupuolella ja hän piti myös hyvää huolta syötöistään; avauserään verrattuna oli Ruusuvuoren roolina enemmän vain pysytellä erässä mukana. Sinnikäs peli kannatti, sillä lopulta suomalainen pääsi tuulettamaan otteluvoittoa vahvan tie-breikin jälkeen.

”Tuntuu tosi hyvältä olla 16 parhaan joukossa, selvästi Miamin olosuhteet sopivat minulle. Hän on todella vahva takakentältä ja on viime aikoina voittanut monia nimimiehiä. Tänään avain voittoon oli aggressiivinen hyökkäävä peli. Putosin kärryiltä kuinka monesti tulin verkolle. erityisesti toisen erän tie-breikissä. Olin oikeissa paikoissa valmiina ja lisäksi syötin hyvin erityisesti hänen mahdollisuuksien aikana.”

Suomalaispelaaja oli neljännellä kierroksella Miamissa myös vuonna 2021.

Tiistaina neljännellä kierroksella saa Ruusuvuori vastaansa 26. sijoitetun hollantilaisen Botic van de Zandschulpin (ATP-32). Pelaajien keskinäiset ottelut ovat 1-1, molemmat kohtaamiset olivat viime vuonna.

ATP MASTERS 1000 | MIAMI

Turnauksessa on jatkossa myös Harri Heliövaara ja Lloyd Glasspool, jotka voittivat nelinpelin ensimmäisellä kierroksella parin Maxime Cressy/Andreas Mies 6-3, 6-1.

”Pienten alkuvaikeuksien jälkeen peli lähti tänään suorastaan hurjaan lentoon, ja toinen kierros Miamissa kutsuu. Ensimmäinen erä näytti hetken aikaa jo vähän huonolta 0-3, 15-40 -tilanteessa, mutta sen jälkeen ei montaa huonoa suoritusta enää meidän tiimiltämme nähty”, kirjoitti Heliövaara blogissaan.

Viidenneksi sijoitettu suomalais-brittipari saa toisella kierroksella vastaansa sijoittamattomat kaksinpeliin keskittyvät Alexander Bublikin ja Miomir Kecmanovicin.

Jaa:

Seuraava uutinen: Davis Cup Finalsin… →