Ruusuvuorelle kolmen erän välierätappio Atlantassa – hieno viikko tuo uuden ennätysrankingin

31.7.2021  |  23:42  |  Raportit

Kuva: ATP

Emil Ruusuvuori, 22, kärsi välierätappion Atlantan ATP-turnauksessa Brandon Nakashimalle 6-3, 4-6, 3-6. Välieräpaikka oli Ruusuvuoren uran toinen ATP-kiertueella. Hienon viikon myötä tulee suomalainen nousemaan maailmanlistalla uuteen ennätyslukemaansa sijalle 69.

22-vuotias Ruusuvuori (ATP-78) ja 19-vuotias Nakashima (ATP-115) eivät olleet aiemmin kohdanneet toisiaan. Ruusuvuori aloitti ottelun loistavasti murtamalla vastustajansa avaussyöttövuoron vahvojen peruslyöntien saattelemana. Murtomahdollisuuksia oli myös tulevissa yhdysvaltalaispelaajan syötöissä, mutta Nakashima roikkui mukana. 5-3 tilanteessa Ruusuvuori kiihdytti jälleen ja onnistui ottamaan toisen murron sekä samalla erän 6-3.

Toinen erä sai huonon alun, kun Ruusuvuori syötti kolme kaksoisvirhettä ja menetti syöttönsä. Nakashiman syöttötyöskentely nousi erässä aivan uudelle tasolle, minkä ansiosta tuo yksi murto riitti erävoittoon 6-4. Yhdysvaltalaispelaaja syötti kuusi läpisyöttöä, voitti kaikki ykkössyöttönsä ja peräti 20/22 syöttöpisteistään.

Ratkaiseva erä alkoi valitettavasti samalla tavalla kuin toinen erä Nakashiman murtaessa Ruusuvuoren syötön. Ruusuvuori pääsi kertaalleen yrittämään vastamurtoa, mutta murtopallossa kämmenlyönti karkasi leveäksi. Nakashiman vire jatkui loppuun asti ja hän sinetöi lopulta otteluvoiton itselleen toisella murrolla 3-6, 6-4, 6-3.

– Sain hyvän alun otteluun ja ensimmäinen erä oli myös kokonaisuutena hyvä. Se toisen erän ensimmäinen peli oli tosi huono. Se totta kai antoi vastustajalle uskoa ja momentumin. Sen jälkeen olikin vain yksi mahdollisuus hänen syöttövuoroissaan koko ottelussa. Hän syötti todella hyvin kaksi viimeistä erää, kertoi Ruusuvuori.

Ruusuvuori sanoo olevansa kuitenkin tyytyväinen viikkoonsa – luonnollisesti myös tappio harmitti, kun uran ensimmäinen finaalipaikka ATP-tasolla jäi vielä odottamaan itseään.

– Otetaan positiiviset asiat matkaan. Tästä on todella hyvä jatkaa kovien kenttien jenkkikiertuetta kohti US Openia.

Ruusuvuori oli erityisen tyytyväinen kykyynsä reagoida erilaisiin vastustajiin ja tilanteisiin viikon aikana.

– Pystyin otteluiden sisälläkin tekemään pieniä taktisia muutoksia aina tarpeen tullen. Selvisin kahdesta hieman vaikeammasta ensimmäisestä ottelusta ja annoin itselleni mahdollisuuden mennä pidemmälle. Puolivälierässä nähtiin, että palaset alkoivat loksahdella paikalleen.

– On todella tärkeää vaan koittaa oppia jokaisesta pelistä ja luoda mahdollisuuksia. Ikinä ei tiedä mitä tapahtuu.

ATP250 | ATLANTA

Ruusuvuori pelaa ensi viikolla ATP500-turnauksessa Washingtonissa. Avauskierroksella tulee vastaan karsija.

ATP500 | WASHINGTON

Jaa:

Seuraava uutinen: Savitaipaleen ammattilaisturnauksen voittoihin… →