Piirtola voitti Chernyshkovan kahdesti

11.2.2009  |  09:10

Pelaajat kohtasivat karsinnassa ja pääsarjassa

Farumissa, Tanskassa pelataan tällä viikolla juniorien 14v ja 16v Tennis Europe Junior Tour –turnausta.
Tytöt 14v-luokassa Smashin Petra Piirtola selvitti tiensä pääsarjaan. Hän kohtasi Venäjän Darya Chernyshkovan kaksi kertaa, ensin karsintojen viimeisellä kierroksella ja sitten pääsarjan ensimmäisellä, jonne karsintatappion kokenut venäläinen pääsi lucky loserina. Piirtola kohtaa toisella kierroksella neljänneksi sijoitetun Hollanin Maurien Rikkertin.
Myös SoTS:n ja Pajulahtiryhmän Natalia Lysovasta tuli ”onnekas hävinnyt”, sillä hän pääsi karsintojen kolmannen kierroksen tappiostaan huolimatta 16-vuotiaiden kaksinpelin pääsarjaan poisjääneen pelaajan tilalle. Natasha kohtaa ensimmäisellä kierroksella Venäjän Nina Krishanovan. TaTS:n Ella Leivo on tässä luokassa neljänneksi sijoitettu ja suoraan toisella kierroksella.
Suomalaispoikia oli 16v-luokan kaksinpelin karsinnoissa. TVS:n Santtu Leskinen eteni karsintojen viimeiselle kierrokselle, mutta koki tappion kärkisijoitetulle britti Gianluca Coccolle.

Tennis Europe Junior Tour-turnaus
9.-15.2. Farum, Tanska

Tytöt 14v
Kaksinpelin karsinta
2.kierrosta: Petra Piirtola – Emma Rönholt Tanska (villi kortti) 60 61
3.kierrosta (voittajat pääsarjaan): Piirtola – Darya Chernyshkova Venäjä 62 62
Kaksinpelin pääsarja
1.kierrosta: Petra Piirtola (karsija) – Darya Chernyshkova Venäjä (lucky loser) 67 61 75
Tytöt 16v
1.kierrosta: Annika Sillanpää – Andrea Norlander Ruotsi 75 57 62
2.kierrosta: Elke Lemmens Belgia (1.) – Sillanpää 62 60, Natalia Lysova – Lolade Ogungbesan Britannia 64 64
3.kierrosta (voittajat pääsarjaan): Caitlin Hindmarsh Britannia – Lysova 60 61
Pojat 16v
Kaksinpelin karsinta
1.kierrosta: Santtu Leskinen – Daniel Ford Jebsen Norja 61 61, David Hodgetts Britannia – Otto Päivinen 64 63
2.kierrosta: Leskinen – Felix Taube Ruotsi (15.) 61 62
3.kierrosta (voittajat pääsarjaan): Gianluca Cocco Britannia (1.) – Leskinen 64 64

Jaa:

Seuraava uutinen: T.Niemiselle tappiot Mildurassa… →