Piirtola, Leskinen, Niklas-Salminen ja Pasanen juniorien SM-voittajaksi

4.4.2011  |  12:58

Alle 18- ja 14-vuotiaiden juniorien sisäkenttien SM-kilpailut pelattiin uudessa Aktia Arenassa, Kaarinassa 31.3.-3.4. Turnaus oli samalla SEB JGP-osakilpailu.

Pojat 18v-luokassa ykkössijoitettu HVS:n Santtu Leskinen piti pintansa, vaikka joutui kolmessa ottelussa kolmieräiseen – kolmannella kierroksella Smashin Mika Kososen, puolivälierissä HVS:n Oskar Nurmion ja loppuottelussa kakkossijoitetun Smashin Rasmus Lindströmin kanssa.  Rasmus eteni finaaliin erääkään menettämättä.
Yllättäjiä luokassa olivat sijoittamattomat ETK:n Anton Koli ja HVS:n Henrik Tittonen, jotka etenivät puolivälieriin.
Luokan nelinpelin voitti ottelutie-breakin kautta HyTS:n pari Mika Julin/Verneri Tuomi. Finaalissa kukistuivat tatsilaiset Saska Huttunen ja Timi Kivijärvi.
Toukokuussa 15 vuotta täyttävä Smashin Petra Piirtola ei ollut kahdeksan sijoitetun joukossa alle 18-vuotiaiden tyttöjen kaksinpelin kaaviossa. Petra pudotti toisella kierroksella 5.sijoitetun  Julianna Heinon, puolivälierissä Mia Nicole Eklundin (4.) ja välierissä Hanna Tolosen (2.), kaikki smashiläisiä. Loppuottelussa ykkössijoitettu TaTS:n Saana Saarteinen sai voitti vain kolme peliä Piirtolalta.
Ikäluokan nelinpelin mestaruuden veivät Smashin Julianna Heino ja TaTS:n Annika Sillanpää. Finaalin Smashin Mia Nicole Eklund ja LVS:n Natalia Lysova luovuttivat yhden pelatun pelin jälkeen.
Pojat 14v-luokan kaksinpelin mestaruuden vei TaTS:n Patrik Niklas-Salminen, joka kakkossijoitettuna eteni loppuotteluun erääkään menettämättä. Yhtä vakuuttavasti mestaruudesta pääsi pelaamaan vitossijoitettu HVS:n Aaro Pöllänen, joka ahdisteli finaalissa Patrikia ensimmäisen erän. Sen vei Patrik tie-breakissa ja toisen erän selvälukuisemmin 6-1. Aaro voitti välierissä ykkössijoitetun, järjestävän seuran Eero Vasan ja Patrik neljänneksi sijoitetun HyTS:n Aleksi Tuukkasen. Nelinpelissä Patrik ja Eero pelasivat parina ja ottivat mestaruuden voittamalla finaalissa HLK:n pojat Julius Pykälämäen ja Otto Solatien.
Tamperelaisen Vamos-seuran Milka-Emilia Pasanen eteni ykkössijoitettuna erääkään menettämättä T14 -luokan Suomen mestaruuteen. Finaalissa hän kukisti nelinpeliparinsa, nelossijoitetun OVS:n Monica Malisen. Monica pudotti välierissä kakkossijoitetun HVS:n Lila Humalojan ja Milka-Emilia kuudenneksi sijoitetun TaTS:n Roosa Timosen.
Milka-Emilia ja Monica voittivat nelinpelin finaalissa HVS:n Lila Humalojan ja Elina Jorosen.

Juniorien alle 14v ja 18v sisäkenttien SM-kilpailut
SEB JGP -osakilpailu
31.3.-3.4.2011 Kaarina
Järj: ÅLK
Loppuottelutulokset
P18 2p Santtu Leskinen HVS – Rasmus Lindström Smash 62 46 64
P18 4p Mika Julin/Verneri Tuomi HyTS – Saska Huttunen/Timi Kivijärvi TaTS 36 62 [10-8]
T18 2p Petra Piirtola Smash – Saana Saarteinen TaTS 62 61
T18 4p Julianna Heino Smash/Annika Sillanpää TaTS – Mia Nicole Eklund Smash/Natalia Lysova LVS 1-0 luov.
P14 2p Patrik Niklas-Salminen TaTS – Aaro Pöllänen HVS 76 61
P14 4p Patrik Niklas-Salminen TaTS/Eero Vasa ÅLK – Julius Pykälämäki/Otto Solatie HLK 75 63
T14 2p Milka-Emilia Pasanen Vamos – Monica Malinen OVS 75 62
T14 4p Monica Malinen OVS/Milka-Emilia Pasanen Vamos – Lila Humaloja/Elina Joronen HVS 61 16 [10-4]

 

Petra Piirtola
Kuva: Smash 

Santtu Leskinen

Patrik Niklas-Salminen

Milka-Emilia Pasanen

 

Kuvat: Riitta Närhi

Jaa:

Seuraava uutinen: Estlander ja Verho… →