Paukku voitti Kulosaaren 100 vuotta -turnauksen

9.6.2007  |  11:00

Viisieräisessä finaalissa kukistui Lauri Kiiski

Neljä ja puolituntia pelattiin Kulosaaren tenniskentillä perjantaina saaren 100-vuotisjuhlien kunniaksi järjestetyn kansallisen turnauksen loppuottelussa, jossa kohtasivat HVS:n Juho Paukku ja TaTS:n Lauri Kiiski.
Jo ottelun ensimmäinen peli antoi osviittaa siitä, mitä tuleman pitää: ensimmäinen peli kesti 22 minuuttia. Mikäli loppuottelu olisi pelattu paras kolmesta periaatteella, olisi Lauri Kiiski pokannut ykköspalkinnon 2.500 euroa, sillä hän voitti kaksi ensimmäistä erää 6-2, 6-3. Mutta voittoon tarvittiin kolme voitettua erää. Juho Paukku aloitti nousun 0-2 erätappioasemasta ja vei sähäkämmällä pelillä kolmannen erän 6-2. Neljännen erän alussa Kiiski mursi Paukun syötön, mutta sen jälkeen liikkumistaan parantanut Paukku meni Kiiskin ohi ja vei erän 6-2.
Ratkaisevassa erässä Kiiski lisäsi tempoa ja Paukku pelasi rohkeasti. Erä päättyi lopulta Paukulle luvuin 6-4. Kiiski sai finalistina 1.500 euroa.
-Hyvä kokemus Juholle ja Laurille ja mainio ottelu heinäkuista Davis Cupin Latvia-ottelua ajatellen, totesi kilpailunjohtaja Joakim Berner, jolla DC-kipparina on vastuullaan myös joukkueen valinta.

Kulosaari 100 vuotta –turnaus
4.-8.6. Kulosaari Helsinki
Järj: GVLK
Kaksinpeli
Välierät: Juho Paukku HVS – Tapio Nurminen HVS 64 61, Lauri Kiiski TaTS – Tuomas Ketola TaTS 64 61
Loppuottelu: Juho Paukku HVS – Lauri Kiiski TaTS 26 36 62 63 64

Jaa:

Seuraava uutinen: Laaksoselle välierätappio Unkarissa… →